Anni Saastamoinen kolumnissaan: ”Tapeteissa näkyivät aikakaudet selkeästi kuin maan kerrostumat”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Anni Saastamoinen on kirjailija ja radiotoimittaja.
Anni Saastamoinen on kirjailija ja radiotoimittaja. © Tommi Tuomi/Otavamedia
Anni Saastamoinen pääsi tutustumaan oman kotinsa lähihistoriaan. Tapeteissa voi piillä vaikka mitä tarinoita.

Lapsena halusin arkeologiksi. Ajatus nousi mieleen uuden kodin tapeteissa näkyvistä aikakausista.

Kuvittelin itseni jonnekin, jossa oli paahteista ja hiekkaista, ehkä se oli Egypti? Kuvitelmissani löysin uskomattomia aarteita, sarkofageja, dinosauriiden luita ja raunioita kaupungeista, jotka joskus olivat olleet kaiken keskuksia, mutta jääneet tyhjilleen ja unohduksiin mistä lie syistä.

Kuvittelin itseni kyykistyneenä arkeologiselle kaivaukselle, josta pyrin löytämään lisää historiaa tarkan helläkätisesti, kerros kerrokselta.

En muista, missä järjestyksessä nämä haaveammattini mieleeni tupsahtelivat, mutta haaveeni arkeologiasta tyssäsivät ehkä siihen, että olisin halunnut näyttelijäksi, tangokuninkaalliseksi tai kouluratsastajaksi. Varttuessani havaitsin myös vihaavani kaikenlaista näpertelyä ja sipostelua – eli se kerros kerrokselta ja huolella ja kärsivällisyy­dellä maakerrosten kuoriminen olisi ollut minulle kenties eräänlaiseksi vihastuttavaksi henkiseksi kuolemaksi.

Melkein uusi talo 60-luvulta

Pääsin toteuttamaan unelmaani historian kerrosten esiin kuorimisesta, kun pintaremontoimme puolisoni kanssa ostamaamme asuntoa. Tämä on ensiasuntomme, ja osa 1960-luvun puolivälissä rakentunutta, pääkaupunkimme itäistä kerrostalolähiötä.

Kaupantekotilaisuudessa kävi ilmi, että olemme asunnon toiset omistajat.

Edelliset asukkaat, neli­henkinen perhe oli muuttanut ostamaamme kolmioon pienestä kantakaupungin asunnosta miltei heti asuintalon valmistuttua. 1960-luvulla tämä lähiö oli ollut melkein maaseutua, Helsingin maalaiskuntaa.

Millaiselta mahtoi tuntua tuosta perheestä, jonka elintila moninkertaistui? Ajattelen tuota perhettä usein. Erityi­sellä lämmöllä ajattelin heitä, kun poistimme tapetteja huoneista. Vuosikymmenten aikana eri huoneissa oli ehditty katsella kolmea, neljääkin erilaista tapettia. Mitä tuo perhe ajatteli, millaista heidän arkensa tässä asunnossa oli? Miten elämä kohteli heitä?

Oman elämän arkeologi

Tapeteissa näkyivät aikakaudet selkeästi kuin maan kerrostumat.

Aluksi kuorimme kerroksia pois hellästi. Kun kerroksia paljastui lisää ja ­lisää ja seinien pinta-ala aloi tuntua loppumattomalta, kovenivat otteetkin. Ensimmäiset paperitapetinsiipaleet irroittelimme ­helläkätisesti, minä sitä unohtunutta ­arkeologin haaveammattiani ajatellen. Kun urakka oli valmis, survoimme poistamamme tapettikerrokset roskasäkkeihin kuin jätteen, joksi se oli muuttunut.

Pienemmässä makuuhuoneessa oli jätetty pintaremontoijan yllätykseksi tapettikerrosten väliin kätketty maali­kerros ja kaikkien tapettikerrosten alle piilotettu pistorasia, jossa oli kaiken aikaa kulkenut virta. Sen löytäessäni olisin halunnut matkustaa ajassa taaksepäin ihan vain tiedustellakseni, että mitähän mahdoitte erityisesti tämän tänne jättäessänne ajatella?

Lue myös: Anni Saastamoinen tuhmeliiniasioilla: ”Onko kasvoista ja niiden näyttämisestä tullut intiimiyden mittari?”

X