Lelukatalogi tiesi joulua – Anni Saastamoinen: ”Opiskelin sitä äärimmäisellä hartaudella”

Lapsena odottelin näihin aikoihin malttamattomana, milloin lelukatalogi tulee postissa. Ja kun se tuli, opiskelin sitä äärimmäisellä hartaudella. Joka ikisen sivun kohdalle pysähdyin ihastelemaan, että tällaistakin on olemassa.

Seuraavaksi lelukataloginkäsittelyprosessiin kuului kynän hakeminen, minkä jälkeen ympyröin katalogista kaiken, mistä haaveilin. Eli miltei kaiken. Seuraava askel ympyröinnin tultua valmiiksi oli aloittaa vihjailu: kovaääninen haaveilu siitä, että olisipa tuommoinen ihana.

Kaikki tämä piti tietenkin kirjoittaa Tonttu-nimiselle hahmolle kirjeessä. Sillä äitini sanojen mukaan sellainen kaveri tulisi hakemaan kirjeen tuvan ikkunalta, jostain syystä sisäpuolelta. Vaikka olin lapsenakin arka kaikenlaisia hiippareita kohtaan, tätä kotimme sisätiloissa kaikilta salaa kuljeskellutta tonttuhahmoa en pelännyt.

Lapsen luottamus

Enkä liiemmin kyseenalaistanut muitakaan mahdottomuuksia. Edes logistisia, kuten että miten ja millä keinoin siellä jossain nurkissamme luuhannut tonttu saisi kuljetettua Joulupukille osoittamani kirjeen Korvatunturille? Saati, että millä ajalla ja taidolla Joulupukki tonttuineen sitten 1. ehtisi lukea kaikkien maailman lasten kirjoittamat kirjeet ja 2. saisi niistä selvää?

Lisäksi: miksi tonttu, joka haluaa pysyä näkymättömänä, pukeutuisi kirkkaanpunaiseen merkilliseen lakkiin? Kas kun ei huomioliiviin.

Olisipa vielä edes puolikas teelusikallinen tuota lapsen luottamusta. Jota kyllä toki jouluisin käytettiin häikäilemättä hyväksi! Monesta koijauksesta sitä saattaa olla katkera, mutta koskaan tätä joulunaikaista uskottelua ja sumutusta en ole katkeruudella pyöritellyt.

Ehkä siksi, että luottamus kuitenkin palkittiin. Jouluaattoisin eteisessä kolisteli valkopartainen mies, joka joskus vuosien kuluttua paljastui naamioituneeksi kyläkauppiaaksi, mutta laulatti hiukkasen jännityksestä kangistunutta saparopäistä lasta, että pukki-pukki samalla kun ojenteli lahjapaketteja. Sanoi sitten jossain vaiheessa, että nyt on kyllä lähdettävä jatkamaan iltaa. Muutkin lapset odottivat Joulupukkia.

Huijauksen kiertokulku

Toki olen sittemmin itsekin osallistunut samankaltaiseen häikäilemättömään petkuhuiputtamiseen. Olen jopa kirjoittanut huijauskirjeen siskoni lapselle. Kirjeessä tekeydyin tontuksi, joka oli jättänyt erityislaatuisen kätevästi kuormaan mahtumattomia lahjapaketteja mummolaan, koska oli kuullut lasten tulevan siellä käymään. En usko traumatisoineeni tällä huijauksella ainoatakaan ihmistä, sillä kai kaikessa tässäkin tontuksi tekeytymisessä tarkoitus pyhittää keinot.

Mutta auttamatta sitä ajattelee, miten paljon suoraviivaisempaa joulunaluselämä voisi olla ilman kertomusta valkopartaisesta miehestä, jolla on eittämättä varsin erikoinen halu kuljetella lahjapaketteja kaikille maailman lapsille.

Lelukatalogi olisi voitu viedä suoraan vanhemmille ja neuvotella tarkoin ehdoin, millaisia lahjuksia voisi pyytää. Vanhempien ei olisi tarvinnut hiiviskellä, kuiskutella ja piilotella paketteja, eikä vierittää kaikkia syitä ja ansioita fiktiivisten olentojen niskaan, vaan saisivat ehkäpä osakseen ansaittua kiitosta.

Lue kaikki Anni Saastamoisen kolumnit tästä!