Osallistuminen joukkotapahtumiin hirvittää – Anni Saastamoinen: ”Miten ihmispelkuri selviää tästä?”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Anni Saastamoinen on kirjailija ja radiotoimittaja.
Anni Saastamoinen on kirjailija ja radiotoimittaja. © Tommi Tuomi/Otavamedia
"Kun ei ole koko pandemia-aikana tehnyt juuri mitään tai nähnyt juuri ketään, etenkään ihmismassoja, tuntuu ajatuskin satunnaisten, yhteen kokoontuneiden ihmisten näkemisestäkin jo järisyttävältä", Anni Saasramoinen kirjoittaa.

Ostin vuoden 2019 lopussa lipun isoon kesätapahtumaan, johon osallistuminen minua vähän jännitti jo silloin.

Sen jälkeen tapahtumaa on siirretty kahdesti, tiedätte kyllä minkä vuoksi. Kun järjestäjä nyt, mielestäni hieman optimistisesti, ilmoitti, että se toden totta järjestettäisiin tulevana syksynä, tunsin ahdistuksen hyiset kourat harteillani.

En ollut huolissani terveysturvallisuudesta, sillä uskon, että tapahtumat voidaan järjestää turvallisesti ja epidemiatilanne huomioiden.

Ongelmani on lähinnä siinä, että nyt sitten olisi jokin tapahtuma, jossa olisi ihmisiä. Monta ihmistä samassa paikassa. Samaan aikaan vieläpä!

Ei mikään satunnainen ohikulkijoiden joukko asemalaitureilla, vaan tietyn syyn vuoksi tiettyyn paikkaan kokoontunut, suuri määrä ihmisiä parveilemassa ja olemassa sosiaalisia ja innostuneita. Kuinka sellaiseen voi valmistautua?

Kun ei ole koko pandemia-aikana tehnyt juuri mitään tai nähnyt juuri ketään, etenkään ihmismassoja, tuntuu ajatuskin satunnaisten, yhteen kokoontuneiden ihmisten näkemisestäkin jo järisyttävältä.

Osallistuminen tapahtumiin hirvittää – Kuinka astua tilaan, jossa on paljon ihmisiä?

Pitäisi olla jonkinlaisia kursseja, ehkä sellaisia simulaattoreita jopa, joissa harjoitellaan sosiaalisuutta.

Kurssien osasia voisivat olla esimerkiksi: Kuinka astua tilaan, jossa on paljon ihmisiä.

Kuinka jutustella mukavia ihmisten kanssa, joista et juuri pidä, mutta joiden kanssa joudut olosuhteiden pakosta siinä samassa tilassa olemaan, esimerkiksi hississä. Hei me kätellään, kurssit 1–4.

Sosiaalisessa tilanteessa luontevaa esittämisen alkeet.

Sillä päällimmäinen pelkoni on, että ne alkeellisimmatkin sosiaaliset taitoni ovat unohtuneet, enkä enää osaa niissä vähäisissäkään määrin toimia osana sosiaaliselle lajille ominaisia löpötyksiä, vaan jään kiusaantuneena vääntelemään käsiäni.

Ainakaan siinä laajuudessa, jossa se oli, merkillistä kyllä, täysin tavanomaista vielä ennen vuoden 2020 kevättä.

Ja kuten sanoin, tapahtumaaan tai tapahtumiin osallistuminen jännitti jo aikana ennen pandemiaa, sillä suurissa ihmismassoissa ja pakotetussa merkillisenkaltaisessa sosiaalisessa nyhjäämisnyökkäilyssä on minusta jotain aivan hirveää.

Pandemia on hemmotellut kaltaisiani poisvetäytyviä ihmispelkureita. Niinäkin hetkinä, kun pandemian aallokko on laantunut ja joku on kutsunut kylään, on saattanut vedota siihen.

Että ai kun olis kyllä aivan hirmu ihanaa nähdä, mutta en kyllä tiedätkö uskalla, kun on tämä Tautitilanne. Ja se on ymmärretty, että totta, eihän sitä kannata missään tapauksessa riskeerata.

Kaikesta tästä ahdistushöpötyksestä huolimatta on minustakin ihanaa nähdä ihmisiä. Tässä nyt on vain niin pitkään mököttänyt omassa elinpiirissään vailla erityisempiä sosiaalisia ärsykkeitä, että niihin totutteluun saattaa mennä tovi.

Mutta ehkä ne sosiaaliset taidot eivät ole kadonneet, vain tämän merkillisen aikakauden jäljiltä hieman ruosteessa.

Lue kaikki Anni Saastamoisen kolumnit tästä.

X