Anni Saastamoinen palasi pyörän selkään: ”Työmatkan taittaminen saa ajatukset pois työasioista”

”Pandemian vuoksi sisuunnuin ja tuumasin, että vihaan enemmän ihmisiä kuin huonossa säässä pyöräilyä”, Anni Saastamoinen kirjoittaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Anni Saastamoinen on kirjailija ja radiotoimittaja.

"Pandemian vuoksi sisuunnuin ja tuumasin, että vihaan enemmän ihmisiä kuin huonossa säässä pyöräilyä", Anni Saastamoinen kirjoittaa.
Teksti: Anni Saastamoinen

Pandemia-aika on saanut monet nousemaan pyörän selkään. Itse olen yksi heistä. Toki pyöräilin ennen koronaviruksen maailmankiertuettakin, mutta vain kuivalla ja lämpimällä säällä, tuulenvoimakkuuksiakin tutkaillen. Liian kovan tuulen tulkitsin merkiksi siitä, että nyt kannattaisi kulkea julkisilla liikennevälineillä.

Pandemian vuoksi sisuunnuin ja tuumasin, että vihaan enemmän ihmisiä kuin huonossa säässä pyöräilyä. Viha on toki vahva sana, mutta ei kauhean kaukana totuudesta, jossa ei voi tietää, kuka kantaa mahdollisesti tappavaa tautia.

Sen verran on metsähiiren luontoa minussa, etten taudittomissakaan olosuhteissa varsinaisesti nautiskele tuntemattomien liki työntymisestä.

Vahingokseni valitsin ympärivuotisen pyöräilyn aloittamiseen sellaisen vuoden, jona satoi ennätysmäärä lunta eteläiseen Suomeen. Mutta niin se vain kulki, pyörä ja työmatka. Nastarenkaat ja alla lipsuva ja luiruava lumi hidastivat matkaa, mutta koin silti suurta iloa.

Jossain vaiheessa muis­telin, miten hoopona porukkana olin pitänyt hiihtäjiä, jotka kaivavat Peltosensa kaappiensa perukoilta, kun maassa on henkäyksenohut lumikerros. Mutta kinoksissa pyörääni eteenpäin puskiessani tiedostin, että yhtä hassulta näytän minä. Kuin mikäkin vuodenajastaan irrotettu olento. Vähän kuin ikkunoiden välistä keskellä pakkasta esiin kaivautuva kärpänen.

Mutta sellaisia ovat olleet muutkin. Pyöräliikkeet ovat joutuneet myymään ei-oota, kun ihmiset ovat tulleet liikkeeseen uutta pyörää ostamaan tai vanhaa menopeliään huollattamaan. Pandemian seisauttamat tehtaat ja kaikenmoiset tukkiutuneet Suezin kanavat ovat vaikeuttaneet asioita.

Pyörän selkään ja polkemaan spinning-tunnilla kuin kärpänen ikkunan välissä

Tämähän on kansanterveydellisesti iloinen asia, sillä kaikenlainen aktiivisuus on hyväksi. Sitä paitsi suomalaisethan ovat pyöräilevää väkeä. Tutkimukset kertovat, että noin 70 prosenttia meistä pyöräilee ainakin joskus.

Siksi niin hoopolta tuntuu joidenkin suhtautuminen pyöräileviin ihmisiin. On uskomatonta, millaista raivoa joissakin saattaakin nostattaa se, että joku on valinnut kulkupelikseen lihasvoimalla kulkevan kaksipyöräisen.

Pyöräillen työmatkan taittaminen saa ajatukset pois työasioista iltapäivisin. Aamuisin taas saan hetken olla omassa rauhassani, kun ei tarvitse töytäillä ihmisjoukoissa. Voi herätä päivään rauhassa samalla, kun herättää kehonsa liikkeellä. Toki tähän liittyy oma jännityksensä. Esimerkiksi se, huomaako risteystä kolmion takaa lähestyvä autoilija minut tai ohittaako pyöräkadulla takaani tuleva auto minut liian läheltä.

Toisinaan työmatkalla muistan, miten takavuosina kuljin töistä kotiin julkisilla kauhealla kiireellä, jotta ehtisin tiettyyn aikaan alkavalle spinning-tunnille eli polkemaan pyörää paikoillaan rinnatusten kymmenien muiden kanssa. Kuin mikäkin kärpänen ikkunan välissä.

Lue kaikki Anni Saastamoisen kolumnit tästä.

Lue myös: Totta vai tarua: Nostaako sähköpyöräily kuntoa?

X