Pääkaupunkiseutu peittyi lumeen – Anni Saastamoinen: ”Lumienkeleiden tekeminen kaupunkialueella on osoitus luottamuksesta tuntemattomien hyvyyteen ja kuuliaisuuteen”
”Jos uskaltaisi antaa sen heittäytymisen riemun painaa vaakakupissa enemmän kuin mahdollisuuden siitä, että takki tuhriintuu”, kirjoittaa lumienkeleiden tekemisestä kirjailija ja radiotoimittaja Anni Saastamoinen.
Anni Saastamoinen on kirjailija ja radiotoimittaja.
Kun pääkaupunkiseutu sai lumipeitteensä, sosiaalisen median kanavani täyttyivät kuvista ja videoista, joissa tutut tai heidän lapsensa heittäytyivät Helsingissä minne lie selälleen lumienkeleitä tekemään.
Katsoin kuvamateriaalia kauhuissani varmana siitä, että iloisna mielin lapsenomaista riemuaan osoittaakseen lumiseen maahan heittäytynyt nousee ylös selkämys koirien jätöksissä.
Kaupunkilaisena koiranomistajana kiittämätön tehtävä on oman lemmikin jätösten kerääminen, mutta vielä kiittämättömämmän tehtävästä tekevät ne toisten koirien keräämättä jääneet jätökset, joihin voi kakkapussia auki suheltäessään astua.
Vain siksi, että hetkeksi herpaantui ja luotti ihmisiin tai ennemminkin siihen, että jokainen toimii kuten kuuluisi.
Lumienkeleiden tekeminen kaupunkialueella on osoitus luottamuksesta tuntemattomien hyvyyteen ja kuuliaisuuteen.
”Pilasin ilon itseltäni, taas”
Luottamukseni ihmisiin on romuttunut paitsi koiranomistajuuteni tähden, myös ammatinvalinnastani johtuen.
Toimittajana kohtaa ihmisestä usein kaikista rumimman.
Jos se rumin ei tule vastaan rikostuomioissa, se tulee vastaan arkisissa keskusteluissa eri puolilla internetiä sijoitetuissa kommenttikentissä.
Kun olin nuori ja internetille uusi, minulle opetettiin, ettei internetissä välttämättä kukaan ole sellainen kuin siellä sanoo olevansa.
Näin aikuisena suurin pelkoni on toisinaan, että tuntemattomat internetissä ovat juuri sellaisia, millaisina he siellä esittäytyvät.
Joulun alla ostin verkon välityksellä ruokapöydän erinomaisen mukavalta vaikuttaneelta pariskunnalta. Olin hirmuisen iloinen hyvin sujuneesta kaupankäynnistä, kunnes takaraivooni uiskenteli pahansuopa ajatus siitä, että nuokin ulkoisesti mukavat ihmiset saattavat olla internetissä ihmishirviöitä.
Iloinen heppu saattaa kotiin päästyään kirjoitella julkkisjuontajan kuolemaa toivovan viestin tai olla muilla tavoin hirvittävä julmuri.
Pilasin ilon itseltäni, taas. Toisinaan ylianalyyttisten ja pessimismiin kallellaan olevien aivojen mukanaan raahaaminen on aivan uskomattoman surkeaa touhua.
Ehkä oma vaikutuksensa on koiranomistajuuden ja ammatinvalinnan lisäksi myös tällä kulkutaudin runtelemalla ajalla, joka eittämättä on omiaan ruokkimaan epäluottamusta toisiin. Kenties juuri siksi pitäisi uskaltaa luottaa enemmän, heittäytyä lumiseen maahan selälleen vailla pelkoa ulosteyllätyksestä.
Jos uskaltaisi antaa sen heittäytymisen riemun painaa vaakakupissa enemmän kuin mahdollisuuden siitä, että takki tuhriintuu?
Toistaiseksi en edes tunne ketään, jolle niin olisi lumienkeliä tehdessä käynyt.
Kirjailija Anni Saastamoinen kertoi toimittaja Marja-Terttu Yli-Sirniölle, että Sirkka-romaanin päähenkilössä on paljon häntä itseään. © Sampo Korhonen / Otavamedia