Puolisoni ei ymmärrä minua! Eri murrealueiden kasvatit kärsivät kielellisistä yhteentörmäyksistä

Jaa artikkeli
Anni Saastamoinen on kirjailija ja radiotoimittaja.
Anni Saastamoinen on kirjailija ja radiotoimittaja. © Tommi Tuomi/Otavamedia
Anni Saastamoinen pohtii kolumnissaan eri murrealueiden välisiä yhteentörmäyksiä. Varsinkin parisuhteen sisällä kielelliset koukerot aiheuttavat eripuraa.

Tämä on lause, joka pitäisi populaari­kulttuurin tavoille uskollisena lausua ­vakiobaarinsa tiskin takana tuoppia kiillottavalle baarinomistajalle.

Surullisena siinä tuopin pohjaa tuijottaen­ nämä sanat tulisi lausahtaa, dramaattisesti ja ehkä useamman alkoholiannoksen jo kumonneena.

Mutta tämä on vain murrealueiden seuraamusta. Kun puoliso on eteläsavolainen, pienissä kaupungeissa varttunut, on kaltaiseni pohjoissavolaisen metsämyyrän puhe toisinaan hänelle suurta mystiikkaa.

Tai ei mitään kieltä ensinkään.

Useampien sanojen kohdalla olen kuullut epäileväistä syyllistämistä, että tuo nyt ei ainakaan ole mikään sana, tuo ei ole sanonta, eikä kukaan varmasti sano noin.

Ja kun yritän selittää, että: kyllä meillä on lapsuudessani kotona aina näin sanottu, puolisoni katse muuttuu entistä epäilevämmäksi ja hän kokee tärkeäksi muistuttaa, että joku yksittäiseen perhekuntaan pesiytynyt verbaalinen perseily ei tarkoita asioiden vallitsevaa tolaa.

Lähimpien murrealueiden erot hämmästyttävät eniten

”Minnoun niin ynsyrjänen”, lausahdin hänelle yhteisen taipaleemme alkupuoliskolla vuosia sitten.

Ja tästä sanasta, ynsyrjänen, hän on edelleenkin täysin varma, ettei se tarkoita mitään.

Vaan tarkoittaapa! Se tarkoittaa syrjäänvetäytyvää ja epäsosiaalista!

Aivan selvällä suomellahan se siinä on sanottu.

Olen kuullut tällaisesta murrealueiden aikaansaamasta taistelusta muidenkin parisuhteissa.

Useimmiten suurimmat kummastukset ja eripurat toisten epäkielisyydestä tuntuvat syntyvän niissä parisuhteissa, joiden osapuolten murrealueet ovat toisiaan liki.

Kai se on ymmärrettävää, sillä jos ­kauimmainen itä ja etäisin länsi laitetaan vastatusten, on murteissa jo niin vahvoja eroavaisuuksia muutenkin, ettei yhdestä sananparresta ole syytä saati kannattavaa alkaa taistella.

Puhumattakaan pariskunnista, joiden osapuolet ovat tyystin eri maista tai mantereilta.

Markusta ei pääse eroon

Parisuhteessa käytettävä kieli muokkautuu entisestään. Kehittyy kaikenlaisia keskinäisiä hirvityksiä, kuten markuksi vääntynyt margariini ja talkkariksi tituleerattu talouspaperi.

Näin syntyy omassa ruokakunnassa aivan oma kielellinen kulttuurinsa.

Mutta näistä sanoista ei käydä taisteluita, sillä näiden epäkielisyys tunnustetaan ja niitä käytetään ilolla.

Markkukin tarttui ystäviltä. Aluksi hoimme sitä vitsinä, että onpa hirvittävä sana margariinille.

Sitten se salakavalasti pesiytyi arkikieleemme, eikä siitä enää pääse eroon mitenkään.

Se on kuin kuninkaallisvilkutus, jota puolisoni alkoi aluksi tehdä huumorimielessä. Nyt olemme molemmat unohtaneet, miten oikeasti vilkutetaan.

Koskahan olemme tilanteessa, jossa kukaan ulkopuolinen ei enää ymmärrä meitä?

Lue kaikki Anni Saastamoisen kolumnit tästä!

X