Kuka keksi uuden­vuodenlupaukset? Miksi luvata jotain, mikä ei välttämättä pidä? Tätä pohtii Anni Saastamoinen

Lupasitko erinäisiä ryhtiliikkeitä, pahojen tapojen suitsimisia tai itseen muin tavoin kohdistuvia kurinpidollisia toimia?

Kaija Koo on pohtinut laulussaan, että kuka keksi rakkauden. Näin mukavien tunteiden olemassaolon alkuperän pohdiskelun sijaan kehottaisin meistä jokaista mietiskelemään, että kuka keksi uuden­vuodenlupaukset? No, esi-isämme ja ­-äitimme tietenkin. Jo muinaiset babylonialaiset tekivät uudenvuodenlupauksia, kertoo minulle internet.

Toisaalta toisaalla internetissä uudenvuodenlupaukset laitetaan muinaisten roomalaisten syyksi. Jotenkin ­masentava ajatus, olipa kumpi tahansa totta tai ­molemmat valetta.

Että täällä sitä on lupailtu ties mitä, sökelletty puutaheinää sukupolvi toisensa jälkeen ihan vain, että viimeistään helmikuussa voidaan kompastella.

Jokainen maanantai on pieni uusi vuosi

Ja nyt joku miettii, että mitäs pahaa siinä on vuodenvaihteessa asioita lupaillessa, kun onhan se mukavaa siinä kuule ihan tuoretta kalenteria auki narauttaessa katsoa, että siinä on pelto ja ei muuta kuin kyntämään. Että miten uuden alun äärellä voi uudistua itsekin.

Mutta onko pakko? ­Miksi luvata jotain, mikä ei välttämättä pidä ja aiheuttaa vain pahaa mieltä ja ehkä stressiä?

”Jokainen maanantai on pieni uusi vuosi”, totesi eräs kollegani näihin aikoihin vuosi sitten, kun puhuimme ­tästä mainitusta uudistumiseentähtäävästä joutavienlupailusta.

Yhtä lailla jokainen uusi viikko on siis uusi mahdollisuus uudistua. Uusi aukeama jossain toisessa kalenterissa.

Sama olisi täten joka viikko luvata itselleen jokin uusi painolasti, että tällä viikolla minä lupaan olla räpäyttämättä silmiä.

Esimerkiksi. Niin ei kuitenkaan varmasti kannata tehdä.

Muutos on hidasta

Älkää käsittäkö väärin: uudenvuodenlupaukset ovat minusta ihan sallittuja. En vain itse oikein usko niihin.

Olen toki itsekin lupaillut asioita, kuten että nyt minä aloitan uuden harrastuksen tai en enää ole kitkerä tai pyörittele menneitä mielessäni öisin, mutta eivät nämä asiat tapahdu taianomaisesti.

Ne vaativat töitä ja kenties siksi en usko, että kellon lyödessä vuoden viimeisenä päivänä kaksitoista yöllä ja kalenterin vaihtuessa uuteen olisi ihminen jotenkin uusi itsekin.

Loppu lupailulle

Ehdotan, että lopetamme lupailut. Kun joku kysyy, että no niin, tulikos tehtyä uudenvuodenlupauksia, voi vain ytimekkäästi vastata:

Olen lopettanut lupailut.

Se vaikuttaa ryhdikkäältä ja itsevarmalta, ja kyseinen lause tuntuu myös suussa hyvältä. Napakalta ja pehmeältä samanaikaisesti. Asioita kun voi tehdä myös vailla suurempia juhlallisuuksia, ilman painavia lupauksen sanoja.

Ja voi hankkia sellaisen ­kalenterin, jossa jokainen ­aukeama antaa uuden alun. Sillä jokainen maanantai on omalla tavallaan uusi vuosi, uuden alku.

Mutta toki joissakin kalentereissa joissakin maissa viikko ­alkaa sunnuntaista. Sitten on joko ajatuksineen pulassa tai voi vaihtoehtoisesti pohtia, onko kalenterin mukaan uudistuminen sittenkään järkevää.

Lue kaikki Anni Saastamoisen kolumnit tästä!