Esko Valtaoja: Hopeavettä tieteen sijaan
Tein ensimmäisen tieteellisen kokeeni jo lapsena. Äiti syötti pinaattia sanoen sen antavan voimia niin Kippari-Kallelle kuin minullekin. Homma epäilytti, ja tein testin. Hyppäsin pituutta ennen ateriaa ja sen jälkeen, enkä huomannut mitään eroa tuloksissa. Äitiä ei tutkimukseni vakuuttanut, ja pinaattia syötiin edelleenkin.
Tieteellinen ajattelutapa ei ole helppoa. Luuleminen, uskominen, arvailu ja kuvittelu sujuvat jokaiselta meistä ihan itsestään. Paljon hankalampaa on kysyä: onko totta? Varsinkin, jos totuus ei sovi mieltymyksiimme.
Eipä kumma, että tiede syrjäytti magian oikeastaan vasta muutama sata vuotta sitten. Ja vielä tieteen ajan neroista suurinkin, Isaac Newton, käytti valtaosan ajastaan ja älystään laskeakseen maailmanlopun tarkan ajankohdan Raamatusta tai tehdäkseen kultaa alkemian keinoilla. Newtonin jälkeläisiä löytyy vielä ainakin Pohjanmaalta, jossa väki parantaa terveyttään myrkyllistä hopeavettä juomalla ja presidenttiehdokkaat – no, antaa olla. Tiedon sijaan kelpaa aina luulo, yhä edelleen tänä tiedon luomana aikanakin.
Tiede on moottori, joka pyörittää maailmaamme. Pelkkä moottori ei yksinään riitä mihinkään. Tarvitaan myös auto sen ympärille ja vielä kuskikin, jolla on ajatus siitä, mihin pitäisi päästä. Mutta ilman moottoria on turha puunata auton peltejä ja väitellä parhaasta reitistä täältä ikuisuuteen, tai edes Turkuun.
Ja kuitenkin tiede on lähes täysin näkymättömissä arjessamme. Suurin osa suomalaisista ei osaa nimetä yhtä ainuttakaan elossa olevaa tieteenharjoittajaa. Niinku, vähäks välii?
Mitä ajattelisimme tyypistä, joka ei tunne nimeltä ensimmäistäkään poliitikkoa tai edes jääkiekkoilijaa? Sauli Niinistö? Teemu Selänne? Koskaan kuullutkaan. Vaikka tiede vaikuttaa maailmaamme mittaamattomasti paljon enemmän kuin jääkiekko, tai kenties jopa politiikka, se pysyy tiukasti pimennossa niin medialta kuin kansaltakin.
Suomen yliopistot ovat aloittaneet säätiöiden rahoittaman leikkimielisen kampanjan tieteen esiin nostamiseksi. Nimenä on ”Vaihtoehto Eskolle!”. Minä kun olen ainoa tutkija, jonka edes se vähemmistö osaa nimetä. Aika sensuroidun surkeaa, suoraan sanottuna.
Tietysti olen paholaismaisen komea, seksikäs ja karismaattinen testosteronipakkaus, joka mamman unelmavävy tai toyboy ja niin edelleen. Mutta vakavammin: Suomi on täynnä tutkijoita, jotka luovat uutta, parempaa tulevaisuutta. Eivät he sitä kiitoksen ja maineen vuoksi tee, vaan kutsumuksen. Voisi heitä silti joskus ottaa huomioon ja kiittää. Ja kenties jopa muistaa nimeltä.