Esko Valtaoja muistuttaa kosketuksen voimasta – ”Jokainen voi koskettaa toista, sanalla tai teolla”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Esko Valtaoja
Esko Valtaoja on Seuran kolumnisti. © Tommi Tuomi / Otavamedia
”Koronavirus muistuttaa meitä kosketuksen tärkeydestä. Se on niin luonnollinen osa elämäämme, että huomaamme sen vasta kun se on kiellettyä.” Pohtii Esko Valtaoja.

Kirjailija Walter Millerin romaani ”Viimeinen kiitoshymni” kammotti minua kuusikymmentäluvulla.

Sen kuvaus ydinsodasta, noususta ja uudesta tuhosta tuntui liian enteelliseltä kolmannen maailmansodan partaalla hoiputtaessa.

Nyt koronan aikaan kaivoin hyllystä Millerin tarinan ”Tumma siunaus”. Kolmannes ihmiskunnasta on sairastunut tautiin, joka tekee ihosta harmaan ja muuttaa hermostoa.

Mikä pahinta, ”nahkikset” haluavat levittää tautia: heillä on vastustamaton tarve koskettaa muita ihmisiä. Pandemia romahduttaa sivilisaation, kun vielä terveet yrittävät eristäytyä.

Tarinalla on onnellinen loppu, kun päähenkilö oivaltaa taudin tekevän ihmisestä monin tavoin paremman olennon ja suutelee pelastamaansa nahkistyttöä.

Kosketuksen tärkeydestä muistuttaa korona

Koronavirus muistuttaa meitä kosketuksen tärkeydestä. Se on niin luonnollinen osa elämäämme, että huomaamme sen vasta kun se on kiellettyä.

Kommunikoimme erilaisilla kosketuksilla paljon enemmän kuin ajattelemmekaan: ystävyyttä, rakkautta, valta-asemaa ja paljon muuta.

Kulttuurimme määrittelee tarkkaan sallitun koskettelun rajat. Vain rakastavaiset (ja tietysti presidentti Trump) saavat kosketella toisen sukupuolielimiä.

Peppu ja reidet ovat normaalisti myös yleisöltä kiellettyä aluetta, sääret hieman vähemmän. Pää on siinä ja siinä, kädet taas yleensä ok. Tosin monissa maissa mies ja nainen eivät voi edes kätellä.

Kauan sitten olin kauhuissani, kun tapasin ensi kertaa meksikolaisia naiskollegoita. Apua, niitä pitää kai halata ja vielä pussata poskille!

Nyt suomalaisillekin erilaiset halaukset ja poskipusut vähänkin tutumpien kanssa ovat arkipäivää.

Suuteleminen on koskettamistakin kulttuurisidonnaisempaa. Amerikkalainen Bayard Taylor kummasteli vuonna 1871 kirjassaan ”Northern Travel” suomalaisten pusuttomuutta maassa, jossa saunottiin yhdessä alasti. Hän kysyi suutelemisesta suomalaiselta aviovaimolta.

”Jos mieheni yrittäisi mitään sen kaltaista, hän saisi kyllä korvilleen koko viikon edestä.”

Nyt me puhumme ja pussaamme. Jopa kepeät huulipusut ovat yleistymässä hyvien ystävien tervehdyksenä. Miesten välille tapa ei ole levinnyt, vaikka onkin osa slaavilaista kulttuuria.

Moni muistanee Leonid Brezhnevin ja Erich Honeckerin tervehdyspusun vuodelta 1979. Se muuten voitti aikanaan äänestyksen kaikkien aikojen etovimmasta suudelmasta.

Intian kastisysteemissä alimpana olivat dalitit, kirjaimellisesti ”koskemattomat”. Jahka koronarajoitukset katoavat, on hyvä muistaa, että Suomessakin on aivan liikaa koskemattomia, ihmisiä joita kukaan ei edes halaa.

Meistä jokainen voi koskettaa toista, sanalla tai teolla.

Lue kaikki Esko Valtaojan kolumnit tästä.

X