Esko Valtaoja: ”Jos hymyilee aina, mikään hymy ei ole aito”

Ruotsalaisen kasvoilla on aina hymy, miettii Esko Valtaoja. Hänen mielestään kriisitilanteeseen sopii paremmin talvisodan henki.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Esko Valtaoja on avaruustähtitieteen emeritusprofessori ja tieteen kansantajuistaja, joka on julkaissut useita teoksia.

Ruotsalaisen kasvoilla on aina hymy, miettii Esko Valtaoja. Hänen mielestään kriisitilanteeseen sopii paremmin talvisodan henki.
Teksti: Esko Valtaoja

Esko Valtaoja kirjoittaa kolumnissaan, että 1970-luvun alussa länsinaapurissa hymy tuli vastaan lähes kaikkien ihmisten kasvoilla.

Seitsemänkymmentäluvun alussa aloin tutustua Svea-mamman maailmaan, koska ruotsinkielinen tyttöystäväni oli kesät töissä Tukholman sairaaloissa. Kulttuurishokki oli aikamoinen, niin suuri oli silloin jo pelkästään ero maittemme elintasossa ja hyvinvoinnissa. Olihan vielä edellisvuonna neljäkymmentätuhatta suomalaista muuttanut Ruotsiin elantoaan hakemaan.

Kaikkein eniten hämmästytti kuitenkin ruotsalaisten käytös. Kaikki olivat aina iloisia ja ystävällisiä, ja sinuttelivat aurinkoisin ilmein: ”Hej! Kan jag hjälpa dig?” Jurosta Suomesta tulleelle jo hymyilevä kaupan kassa oli järkytys. Kaikki olivat niin… kilttejä.

Opin sangen pian, että pahinta, mitä toiselle voi Ruotsissa sanoa, ei ollut suomalaisittain kurkku suorana kirosanojen huutaminen, vaan rauhallisen vakavalla äänellä lausuttu ”Det där var inte riktigt snällt sagt.” Tuo ei ollut oikein kiltisti sanottu. Ruotsalaisen yhteiskunnan kivijalkana on, että kaikki ovat kilttejä toisilleen. Muutenhan ei mikään toimi, det fattar du väl? Suomalaisine käytöstapoineni tunsin olevani nuijaa heiluttava luolamies, en finne igen.

Ihailen edelleenkin monia ruotsalaisen yhteiskunnan piirteitä, joista mekin onneksi olemme vuosikymmenien mittaan ottaneet oppia. Ihailen ruotsalaista kiltteyttäkin, mutta olen myös alkanut ymmärtää, mitä kaikkea se peittää ja mihin se pahimmillaan voi johtaa.

Kiltteyden diktatuurissa hymy on parempi kuin kyseenalaistaminen

Ihana Turid Lundqvist muistutti aikoja sitten ironisessa laulussaan Om Snällhet kiltteyden varjopuolista: ”Snällhet är att låta sig bli slagen / Och aldrig slå igen / Snällhet är att bara lyda lagen / Och aldrig ens ifrågasätta den.” Kiltteydestä voi tulla hälläväliä, apaattisuutta, joka korvaa aidon kiinnostuksen, välittämisen ja osallistumisen. Jos hymyilee aina, mikään hymy ei ole aito.

Koronaviruksen hyvin päihittäneillä tanskalaisilla on nyt uusi muotisana: samfundssind, yhteiskuntamielisyys. Juutit selvisivät sen avulla, kun taas ruotsalaiset sortuivat helmasyntiinsä kiltteyteen. Ei olisi ollut kilttiä epäillä terveysviranomaisia, vaikka he kuinka puhuisivat lööperiä, ja vaikka koko muu maailma kauhistelisi heidän toimintaansa. Ei olisi ollut kilttiä kieltää sitä tai tätä edes ihmishenkien pelastamiseksi. Ruotsissa tärkein kansalaisvelvollisuus ei ole toimia, vaan olla kiltti. Kiltteyden diktatuurissa ei sovi kyseenalaistaa asioita.

Meillä suomalaisilla on omat aseemme: talvisodan henki ja management by perkele. Niissä on toki varjopuolensa, mutta kriisitilanteessa niitä tarvitaan. Kiltti voi olla sitten kun homma on hanskassa.

Lue kaikki Esko Valtaojan kolumnit tästä.

X