Esko Valtaoja löysi itsestään kerran futishullun ja silloin syynä olivat tanskalaiset naiset – Joukkueurheilun hyötyjä ei silti käy kieltäminen

Kemin Palloseuran 90-vuotissyntymäpäivä sai Esko Valtaojan pohtimaan joukkueurheilun syvintä merkitystä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Esko Valtaoja on avaruustähtitieteen emeritusprofessori ja tieteen kansantajuistaja, joka on julkaissut useita teoksia.

Kemin Palloseuran 90-vuotissyntymäpäivä sai Esko Valtaojan pohtimaan joukkueurheilun syvintä merkitystä.
Teksti:
Esko Valtaoja

Ritikan kansakoululla pelattiin pesäpalloa. Kun tuli minun vuoroni, tartuin kauhuissani mailaan, suljin silmäni ja huitaisin kaikin voimin tyhjää ilmaa.

Pallo sattui osumaan kohdalle ja lensi uljaassa kaaressa ulos koko koulupihalta. ”Juokse, juokse!” yllyttivät kaikki minua kunnarin tekoon.

En juossut. Halusin iskeä toisenkin mahtimäjäyksen näyttääkseni, mihin pystyn.

Sitten tuli tietysti kaksi surkeaa hutia, hävisimme, ja kaikki syyttivät minua. Ainoa hetkeni joukkueurheilun alfauroksena oli tullut ja mennyt jo ollessani kahdeksanvuotias.

Olen joskus pohtinut, kuinka olisi käynyt, jos olisin osunut uudestaan. Olisiko minusta kehkeytynyt koulun urheilusankari, synnynnäinen joukkueenjohtaja, kapteeni, johon kaikki toiset pojat tiukan paikan tullen kohdistaisivat katseensa ja jonka suosiosta luokan tytöt kilpailisivat?

No, taidanpa kuitenkin olla perusluonteeltani enemmän yksinäinen susi, tai paremminkin kai gerbiili.

Yhteishenki ja yhteenkuuluvuus

Kemin Palloseura täytti 90 vuotta ja kutsui minut puhumaan juhlaseminaarissa vanhassa kotikaupungissani. KePS ei ihan ole liigojen kuuminta hottia, mutta sen toiminta erityisesti kaupungin lasten ja nuorten parissa on sitäkin ansiokkaampaa.

Puhetta varten oli pakko alkaa pohtia liikunnan syvintä olemusta. Miksi ihmiset ovat aina urheilleet, ja miksi joukkueurheilu on niin hyödyllistä kasvatuksessa ja myöhemminkin elämässä?

Emme ole ainoastaan homo sapiens, viisas ihminen, vaan myös homo erroneous, mokaava ja mokistaan oppiva ihminen, homo altruisticus, toisia auttava ihminen, ja lopulta vielä homo ludens, leikkivä ihminen.

Nuo kaikki ovat tuiki tarpeellisia ominaisuuksia meille sosiaalisille laumaeläimille. Ja mikäpäpä nuo kykymme toisi selvemmin esiin kuin juuri joukkueurheilu ja pelit?

”Perusarvojemme tehtävä on luoda yhteishenkeä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta”, kertoo KePS verkkosivuillaan.

Lauman ongelmana ovat aina toiset laumat sekä ne yksilöt, jotka jäävät lauman ulkopuolelle. Ainoa kestävä, pysyvä ratkaisu on houkutella kaikki mukaan samoihin porukoihin, niin tuo kentän reunalla norkoileva ongelmanuori kuin tuo häiriökäyttäytyvä naapurimaakin.

Ihan turha nolostella perästäpäin sitä, että yritimme houkutella herra Putiniakin kimppoihin. Olisihan se voinut onnistuakin.

Urheilun iloja

Melkein alkoi hävettää juhlapuheeni päälle, että oma urheiluinnostukseni on niin laimeaa.

Olen tosin kerran ollut hyvinkin innoissani jalkapallosta. Kööpenhaminassa asues­sani Tanskan maajoukkue menestyi joissain kisoissa, ja jokaisen voiton jälkeen Carsbergin ja Tuborgin panimot laittoivat suuret olutvankkurinsa kiertämään katuja.

Paikallisen iltapäivälehden ”sivun 9 tytöt” istuivat kieseissä niin sanotusti työasuissaan, täyttivät olutmukeja sammioista ja ojensivat niitä kadulla juhliville ihmisille.

Sinä kesänä minäkin löysin itsestäni pienen futishullun.

Lue kaikki Esko Valtaojan kolumnit tästä!

X