Esko Valtaoja pohtii maailmanlopun meininkiä: Joko viimeinkin saadaan se maailmanloppu?

Lupasin itselleni, etten kirjoita koronasta, mutta kun maailmaan ei näytä mitään muuta mahtuvan, minkäs teet.

Kun tämä juttu tulee ulos, sekä Suomen että maailman tilanne voi olla ratkaisevasti erilainen. En ala ennustelemaan, vaikka mieli tekisikin.

Pohdinpa siis koronan sijaan siihen liittyvää maailmanlopun meininkiä. Länsimaiden kolme suurta uskontoa – juutalaisuus, kristinusko ja islam – vakuuttavat kaikki meille, että loppu tulee vielä: Messias (uskontokunnasta riippuen ensimmäistä tai toista kertaa), Mahdi, Harmageddon, ylöstempaus, tuhatvuotinen valtakunta ja niin edelleen. Ilmestyskirja NYT!

Pitkä lista menneistä maailmanlopuista

Netistä löytyy alati pitkittyviä listoja ennustetuista mutta ohi menneistä maailmanlopuista. Aina kuitenkin Suomestakin löytyy seuraavaan päivämäärään lujasti uskovia. Jospa odotus lopultakin palkittaisiin?

Moni muistanee vielä vuoden 2012 maailmanlopun, jolloin maya-kalenterin mukaan koko homma käärittäisiin kasaan.

Tai 2003, jolloin Nibiru-planeetan piti keikauttaa maapallon navat nurin ja me kaikki tippuisimme avaruuteen, tai jotain sinne päin?

En varmaan ollut ainoa tähtitieteilijäparka, joka sai hiki hatussa vakuuttaa kyselijöille, että koko Nibirua ei ole eikä edes voi olla olemassa.

Entäpä 2000, jolloin planeetat olivat linjassa keskenään toukokuun 5. päivänä?
Minä ja Virpi menimme silloin naimisiin, vaikka epäilimmekin että loppu ei tulekaan ja joudumme maksamaan häähumun laskut.

Koronaviruskaan ei yllä maailmanlopuksi

Nyt meillä sitten on koronavirus. Uhka on vaihteen vuoksi todellinen, mutta ei millään maailmanlopuksi yltävä – vaikka muutama facebook-kaverini tuntuu ihanasta kauhusta väristen niin ajattelevankin.

Pandemiasta voinee pahimmillaan tulla vanhemman väen muistaman hongkongilaisen veroinen, mutta sadan vuoden takaisesta espanjantaudista jäädään taatusti kauas.

Mikä maailmanlopussa kiehtoo niitäkin, jotka eivät odota sitä viran puolesta, oleellisena osana omaa uskontoaan tai kulttiaan? Tietysti siitä saa upeita katastrofielokuvia tietokonetehosteineen, mutta oikeasti?

Psykologit kiistelevät edelleenkin siitä, miksi rakastamme kauhua ja väkivaltaa, Lappeenranta- ja Fuengirola-noiria ja niin edelleen. Mitä useampi ja hirveämpi murha, sen parempi.

Onko turvallinen pelko kotisohvalla kenties jotenkin rentouttavaa ja voimauttavaa? Auttaako se meitä kohtaamaan reippaasti arjen pienemmät kauhut?

Ehkäpä loputtomilla maailmanlopuilla on sama funktio: ne antavat suhteellisuudentajua omiin pieniin huoliimme ja murheisiimme.

Reippaasti siis eteenpäin, maailmanloppua on taas kerran lykätty.

Lue kaikki Esko Valtaojan kolumnit täältä.

Lue myös: Psykologi: Koronaepidemian aikana tapahtuu hyvääkin – Karanteenissa perhe voi löytää kiireisen arjen murentaman yhteyden: ”Tästä voi tulla ihaniakin kohtaloita”