Esko Valtaoja: Olisipa hauska tietää historian lopullinen arvio Fidel Castrosta, Che Guevarasta – ja Urho Kekkosesta

Jaa kaverilleTilaa Seura
Historia käy oikeutta hitaasti, Esko Valtaoja kirjoittaa.

Palasin juuri Kuubasta, aikamatkalta viisikymmentäluvun amerikanrautojen ja kuusikymmentäluvun neukkuolojen maahan. Alkuasukkaat olivat ystävällisiä, rommi hyvää, eikä Guantanameraakaan tarvinnut kuunnella kuin neljä tai viisi kertaa.

Che Guevaralta sen sijaan ei voinut välttyä. Chen kuvia näkyi kaikkialla, vallankumouksen museosta parturiliikkeisiin. Kirjakauppojen harvaa valikoimaa dominoivat Che-kirjat, vaimon muistelmista miehen itsensä päiväkirjoihin epäonniselta Kongon-keikalta ja vielä epäonnisemmalta Bolivian-reissulta.

Chen jumalointi on voimissaan kansan parissa, kuten on Fidelinkin. En sentään nähnyt kummankaan kuvaa roikkumassa taksien peileissä, muuten analogia katoliseen pyhimystenpalvontaan olisi ollut täydellinen. Eri mieltä olevat tosin ovat kaikki kroolanneet Floridaan.

Aloin pohtia historian tuomioita. ”Historia on minut vapauttava”, sanoi Castro kuuluisassa puolustuspuheessaan, kun hänet tuomittiin vallankaappausyrityksestä 1953. Kuusi vuotta myöhemmin uusi yritys onnistui, ja Fidel vapautti Kuuban. Tai vaihtoi yhden diktatuurin toiseen.

Jäädään odottelemaan Urkinkin lopullista tuomiota

Historia käy oikeutta hitaasti. Suomessakin ollaan vasta nyt yrittämässä puolueetonta tilinpäätöstä siitä, mitä 1918 oikein tapahtuikaan. Parinkymmenen vuoden kuluttua voidaan ehkä sitten siirtyä toiseen maailmansotaan.

Olin jo kuusikymmentäluvulla sen verran erilainen nuori, että seinälläni ei koskaan roikkunut Che Guevara -julistetta. Ja Kuuban kriisi oli säikyttänyt 11-vuotiaan pojan niin pahoin, että suhteeni Fideliin ja vallankumoukseen jäi sekin aika viileäksi.

Entä nyt? Olisi hauska tietää historian lopullinen arvio partaherroista. Pyhimyksiä vai paholaisia, vaiko vain ihmisiä hyvine ja huonoine puolineen? Ehkäpä sellaista ei koskaan tulekaan, historia antaa tuomioiksi vain ehdonalaisia.

Joulun aikaan katselin Jari Tervon Kekkonen-sarjan. Se tuntui ensimmäiseltä järkevältä yritykseltä ottaa mittaa Kekkosesta – ennen kaikkea koska Jarilla ei ollut hinkua todistella Urkkia sen koommin messiaaksi kuin KGB:n kätyriksikään.

Toinen fiksu kaverini, Kari Enqvist, puolestaan päivitteli Facebookissa kansan halua presidentin valtaoikeuksien kasvattamiseen. ”Kansa haikailee diktaattoria. On se merkillistä, näin Kekkosen ajan ummehtuneisuuden muistaen.”

Jäädään siis odottelemaan Urkinkin lopullista tuomiota. Itse olen aina ollut perustellusti kekkosvastainen. Kuuntelin nelivuotiaana ratkaisevaa tulostenlaskentaa: Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen. Fagerholm kuulosti paljon hauskemmalta, ja oli keljua, että kekkonenkekkonen voitti.

Lue myös:

Esko Valtaoja: Hopeavettä tieteen sijaan

Esko Valtaoja: Huuhaan lumo

X