Moni tuttu eläkeläinen on kertonut olevansa puuhakkaampi kuin koskaan työelämässä ollessaan.
(Päivitetty: )
Teksti:
Esko Valtaoja

Vanhalla on vähän päiviä jäljellä. Kuun lopussa Turun yliopisto järjestää viralliset läksiäiset, jossa muotokuvani liitetään kauhukabinetin jatkoksi laitoksen seinälle tulevia sukupolvia virnuillen tuijottamaan.

 

Postissa tuli jo eläkekorttikin. 42 työvuoden päälle ei yhtään hävetä jäädä eläkkeelle, kestävyysvajetta tai ei. Onhan tässä tullut tehtyä työtä pitempään kuin suurin osa suomalaisista, eivätkä tutkijan työvuodet koskaan ole mahtuneet siihen viralliseen 1 600 tuntiin, höpisköön Alexander Stubb mitä tahansa akateemisen väen kolmen kuukauden kesälomista.

 

Olen ollut todella onnekas. Pääsin lapsuuteni unelma-ammattiin, olen koko ikäni tehnyt juuri sitä mitä haluan, saanut jopa jotain aikaankin, ja nyt sitten siirryn suhteellisen terveenä eläkkeelle. Mitä nyt diabetes, kolesteroli, kihti ja sitkansuonen nyrjähtäminen välillä vähän vaivaavat.

 

Onneksi elän myös sellaisena aikakautena ja sellaisessa maassa, jossa eläkkeen kaltainen systeemi yleensä on olemassa. Vielä isovanhempieni aikaan poikia oli pakko saada tehdyksi, koska heissä oli ainoa vanhuuden turva – tytöthän naitiin pois. Suuressa osassa maailmaa tilanne on edelleenkin sama.

 

Luin äsken lehdestä jutun kuusikymppisestä naisesta, joka raataa viikon jokainen päivä vuodet pääksytysten, joulunakin. Töistä poissa hän on ollut vuosia sitten parin päivän verran. Kehitysmaa? No joo, tavallaan. Yhdysvaltalainen kiinteistövälittäjä, joka haaveilee pystyvänsä jäämään eläkkeelle 75-vuotiaana. Amerikkalainen unelma ei ole ihan sitä mitä mainostetaan, ainakaan työelämän osalta.

Ollaanpa siis kerrankin tyytyväisiä, me marisevat suomalaiset, vaikka pienimpien eläkkeiden tasossa riittääkin vielä korjaamista, ja ne eläkeporhot pitäisi saada savustettua ulos Portugalista.

 

Ja mitähän sitä alkaisi tekemään villinä ja vapaana eläkepappana? Yksi käsitykseni helvetistä, tai ainakin kiirastulesta, on päivittäinen golfin peluu Aurinkorannikolla. Paljon paremmalta ei tunnu ajatus sohvalla löhöämisestä ja television katselusta. Ja bingotkin ovat jo melkein kokonaan kadonneet Suomesta.

 

Moni tuttu eläkeläinen on kertonut olevansa puuhakkaampi kuin koskaan työelämässä ollessaan, ja niin taitaa käydä minullekin. Mikäs on viilettäessä olematon tukka putkella sinne sun tänne, kun aikaa ja voimia vielä piisaa ja saa itse valita kiireensä.

 

Monta mukavaa kirjoitusprojektia muhii mielessä, ja vähitellen pitäisi hankkia itselleen vähän perussivistystäkin, esimerkiksi opettelemalla italiaa. Vaiko islantia? Ah tätä eläkeläisen valinnanvapauden ihanuutta.

X