Esko Valtaojan kolumni: Suomen nuoriso: Älä tartu kirjaan, koukutut ja joudut arvaamattomiin vaikeuksiin

Jaa kaverilleTilaa Seura
Suomen lapset ja nuoret, minä vetoan teihin. Älkää tarttuko kirjaan. Älkää edes kokeilko. Jo yhdestä kerrasta voi jäädä elinikäiseen koukkuun, ja se on sitten menoa se, Esko Valtaoja kirjoittaa.

Aavistelin pahinta jo kesällä, kun vaimo ilta illan jälkeen käpertyi mökkisohvalle takkatulen ääreen ja selasi kännykällään vuoroin Etuovea ja vuoroin Oikotietä.

Ja nyt sitä sitten on muutettu, tai tarkemmin ottaen tavarat ovat siirtyneet yhden katon alta toisen katon alle yhdeksi hämmästyttäväksi kaaokseksi. Jouluksi kotiin, mutta ei tänne mahtunut sisälle edes yhtä joulukinkkua.

Pystytän hiki otsasta ja veri nirhatusta sormesta valuen toistasataa metriä hyllyä kirjojen kodiksi. Teen yhden elämäni raskaimmista henkilökohtaisista ratkaisusta ja päätän kantaa tietosanakirjasarjat varastoon, supersankarisarjakuvien seuraksi.

Taas yksi asunto, jossa on liian paljon lattiaa ja liian vähän seinää, varsinkin kun kuvataide taistelee verissä päin jokaisesta neliösentistä. Me tarvitsisimme majakan.

Suomen nuoriso, minä vetoan teihin: älä tartu kirjaan

Suomen lapset ja nuoret, minä vetoan teihin. Älkää tarttuko kirjaan. Älkää edes kokeilko. Jo yhdestä kerrasta voi jäädä elinikäiseen koukkuun, ja se on sitten menoa se.

Moni suomalainen asuu yhä edelleenkin ahtaasti, ihan ilman seitsemäntuhannen kirjan, viidentuhannen sarjakuvalehden ja luoja ties kuinka monen taideteoksen avulla itse aiheutettua lisärasitusta. Mutta pitkälle on sentään edistytty vanhoista hyvistä ajoista.

Kun Suomi itsenäistyi, yhtä huonetta kohden oli keskimäärin kaksi ja puoli ihmistä. Virallisen määritelmän mukaan ahtaaksi asumiseksi katsottiin vasta se, että huoneessa majaili yli neljä ihmistä. Moni Seuran vanhempi lukija on varmaan itse kokenut lapsena sellaisen hellahuoneen tai töllin tuvan autuuden.

Nyt ihmistä kohden on melkein kaksi huonetta, ja enempää tuskin enää kaivataankaan. Tilaa alkaa olla riittämiin, nyt halutaan määrän sijaan yhä parempaa laatua asumiseen.

Kuusi- ja seitsemänkymmentäluvun lähiöitä on jo alettu lanata maan tasalle slummeina, jotka eivät tahdo enää kelvata kenellekään.

Koskahan nyt rakennettavat asuntoalueet ovat taantuneet samalle tasolle? Katselen ihmetellen Helsingin Itä-Pasilaa tai kaupungin uutta ylpeyttä, Kalasatamaa. Kauanko ne tulevat kelpaamaan alati vauraammille ja laatutietoisemmille ihmisille?

Veikkaanpa että hyvä jos edes vuosisadan puoliväliin.

Oma edellinen kotimme Helsingin Töölössä muistuttaa aikojen muuttumisesta. Vuonna 1938 rakennetussa kerrostalossa oli oman ovemme vieressä kapeampi ja matalampi ovi.

Se johti muutaman neliön kokoiseen piian asuinhuoneeseen, josta oli pääsy keittiöön ja pikkuvessaan. Nyt taloa asuttavat tukevasti keskiluokkaiset perheet ja opiskelijat, bättre folkille se ei enää riitä.

Lue myös:

Esko Valtaoja: Aloin harjata hampaitani vasta parikymppisenä

Esko Valtaoja: Hopeavettä tieteen sijaan

X