Hopeatalous rulettaa – Esko Valtaoja: ”Varokaa nuoriso, harmaat pantterit vaanivat!”

Perinteinen mummo alkaa olla ­kadonnutta kansanperinnettä. Tiedättehän, ­sellainen joka istuu tuvan nurkassa mennyttä aikaa raksuttaen, huivipäisenä ja hampaattomana, yllään sadoista nyrkkipyykeistä haalistunut kauhtana ja essu, tai miksi niitä muinaisvaatteita nyt kutsuttiinkaan.

Isoäitejä ja -isiä kyllä riittää, mutta he ovat aika erilaisia kuin ennen.

Vanhuus oli aikaisemmin harvi­nainen tauti. Vielä sata vuotta sitten Suomen ­väestön ikäjakautumaa kuvasi pyramidi, joka suippeni tasaisesti vastasyntyneistä ylöspäin.

Eläkeikäiset olivat pyramidin tuskin ­näkyvä kapea kärki.

Euroopan iäkkäät ja hopeatalous

Nyt tuo pyramidi on muuttumassa pilvenpiirtäjäksi, jonka seinät alkavat merkittävästi kaveta vasta jossain kahdeksankymmenen ikävuoden tuolla puolen.

Nuoriso, jos se määritellään vaikkapa 15 ja 29 vuoden välillä oleviksi, on jo vähemmistönä meihin senioreihin verrattuna.

Laskeskelen findikaattori.fi-sivustolta: viime vuoden lopussa nuorisoa oli 959 632 henkeä, ja yli 68-vuo­tiaita 970 262. Harmaahapset ­rulettavat!

Yhä lukuisampien, pitkä­ikäisempien, terveempien ja aktiivisempien ikäihmisten siivu taloudesta ja ylipäätään kaikesta muustakin on myös jotain aivan muuta kuin ennen. Talouselämän pu­heisiin on ilmestynyt uusi sana: ­hopeatalous.

EU-komissio on arvioinut, että maanosamme yli 50-vuotiaat hopeahapset ja hiustenvärjääjät muodostavat maailman kolmanneksi suurimman talouden heti Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen. Siinäpä riittää markkinoita.

Itse kukin voi varmaan huomata, että tämän hopeatalouden mahdollisuuksiin ei ole vielä osattu tarttua samalla innolla kuin nuorisolle kaupusteluun. Kaipa se vanha mummoimago yhä painaa mainettamme alas – papathan olivatkin kaikki jo kuolleita vanhoina hyvinä aikoina.

Mutta varokaa nuoriso, harmaat pantterit vaanivat! Puumista nyt puhumattakaan.

Tulevaisuuden väitetään kuuluvan nuorille. Höpsistä, vanhoillehan se aina kuuluu. Tietysti on totta, että en minä eikä minun sukupolveni tule vuotta 2100 näkemään, mutta vanhoja ovat silloin nekin nykynuoret, jotka sinne saakka ovat onnistuneet elämään.

Kasvavan seniorivallan myötä tulee myös kasvava vastuu. Kolmasosa maailman väestöstä ei voi vain istua peffallaan puiston penkillä ja katsella maailman menoa, vaikka kuinka olisivat pitkän työuran tehneitä eläkeläisiä.

Ei nuoriso yksinään saa maailmaa pelastettua. Siitä vain vaikuttamaan kaikilla tavoilla, kuluttamisesta kansalaisaktivismiin.

Otetaan esikuvaksi vaikkapa filosofi Bertrand Russell, joka vielä 89-vuotiaana päätyi mielenosoituksesta putkaan.

Lue kaikki Esko Valtaojan kolumnit tästä.