”Lennä Juri Gagarin, lennä” – Esko Valtaoja muistelee avaruuslentoa ja muistuttaa, ettemme voi jäädä kosmisiksi peräkammarin pojiksi
”Loputtomiin emme voi jäädä kosmisiksi peräkamarin pojiksi. Lapsuuteni sankari Juri Gagarin lentää yhä edelleen, meille tietä näyttäen”, Esko Valtaoja kirjoittaa.
Esko Valtaoja on avaruustähtitieteen emeritusprofessori ja tieteen kansantajuistaja, joka on julkaissut useita teoksia.
”Nyt ne venäläiset ovat lähettäneet ihmisen avaruuteen”, kertoi radiota kuunnellut äitini minulle kun tulin kansakoulusta kotiin. Katselin toivorikkaana ylös taivaalle, vaikka Juri Gagarin olikin jo takaisin maan kamaralla. Tulevaisuus tuntui rajattomalta, keväällä 1961.
Kuusikymmentä vuotta sitten avaruuden valloitus eteni vauhdilla. Ensimmäinen amerikkalainen, ensimmäinen nainen, ensimmäinen parivaljakko, ensimmäinen avaruuskävely – ja presidentti Kennedy oli luvannut ihmisen menevän Kuuhun ennen vuosikymmenen päättymistä.
Miehitettyjä avaruuslentoja myös kritisoitiin ankarasti. Älyttömän kallista machoilua, ei ihmistä avaruudessa tarvita. Ruokaa, ei raketteja!
Moni näki lennot pelkkänä propagandana, osana idän ja lännen kilpailua maailmanherruudesta.
Epäilemättä se oli sitäkin, ja hymyilevä, reipas Juri Gagarin oli siitä mainio esimerkki. Suomessakin suuret kansanjoukot rynnivät katsomaan miestä, joka ei vaikuttanut yhtään “ryssältä”, ihan ilman voissa paistamistakin.
Avaruuslentojen propaganda-arvo romahti ensimmäisen kuulennon jälkeen. Kukaan ei virallisesti julistanut avaruuden valloitusta loppuneeksi, mutta niin idässä kuin lännessäkin hyllytettiin vaivihkaa suunnitelmat miehitetyistä kuuasemista sekä lennoista Marsiin ja muille planeetoille. Siinä haihtuivat myös omat avaruusunelmani. Ei toki astronauttina – tulin pahoinvoivaksi jo onnikkamatkalla kaupunkiin – mutta turistina.
Onko avaruus ”viimeinen rajaseutu”?
Euroopan Avaruusjärjestö etsii nyt uusia astronautteja, Suomestakin, jenkit ja kiinalaiset ovat kilvan palaamassa Kuuhun, ja niin Elon Musk kuin arabivaltiotkin suunnittelevat siirtokuntia Marsiin.
Emme ole kokonaan kääntäneet selkäämme avaruusmatkoille, ainoastaan vetäneet syvään ja pitkään henkeä ja odottaneet teknologian kehittymistä.
Mutta kannattaako tuo kaikki? Onko avaruus ”viimeinen rajaseutu”, kuten jenkit sanovat, tai ihmiskunnan kehdon ulkopuolella odottava aikuisten maailma, kuten venäläinen Konstantin Tsiolkovski kirjoitti jo toistasataa vuotta sitten? Onko ihmislajin säilyminen kiinni avaruuteen levittäytymisestä, kuten Elon Musk väittää?
Miehitetyt lennot olivat 1960-luvun teknologialla tolkuttoman kalliita ja vaarallisia. Voi olla, että ahnehdimme edelleenkin liikaa ja yritämme ylittää kaislaveneellä Atlanttia, sen sijaan että odottaisimme höyrylaivojen aikakautta.
Mutta millainen olisi maailmamme, jos emme olisi koskaan uskaltautuneet edes ulos Afrikasta?
Loputtomiin emme voi jäädä kosmisiksi peräkamarin pojiksi. Lapsuuteni sankari Juri Gagarin lentää yhä edelleen, meille tietä näyttäen.
Lue kaikki Esko Valtaojan kolumnit tästä.