Luulin hetken aikaa tajunneeni jotain taloudesta

Minne Kreikan rahat oikein ovat menneet? Saavuttivatko ne köyhät kreetalaismummot, joilla ei enää ollut rahaa ruokaan? Saksalaispankkien pullottaviin taskuihinko ne katosivat? Vai kulauttiko Zorbas kaiken alas kurkustaan pöydällä tanssien? Ja mitä nyt pitäisi tehdä?

Entäpä tämä Suomen surkeasti rämpivä talous? Pitäisikö säästää vaiko elvyttää? Yksi professori sanoo yhtä, toinen aivan vastakkaista, kumpikin vakuuttavasti taloustieteellä asian todistellen.

Sitten vielä kaikki nämä vapaakauppasopimukset, TTP:t, TTIP:t ja mitä tipitiitä niitä nyt onkaan! Kenen eduksi ne ovat, Euroopan, jenkkien, maailman vaiko vain suurpääoman?

Ja kun nyt vauhtiin päästiin, niin miten on perustulon kanssa? Entä pitäisikö nostaa vai laskea verotusta? Tuloerot? Ja niin edelleen, loputtomiin.

Karmea totuus taitaa olla, että kukaan ei tiedä, vaikka niin moni väittää tietävänsä. Taloustiede on vaikkapa yleiseen suhteellisuusteoriaan verrattuna paljon oudompaa ja hankalammin ymmärrettävää.

Luettuani professori Sixten Korkmanin mainion kirjan Talous ja utopia luulin hetken aikaa tajuneeni jotain taloudesta. Sitten luin talouselämässä ihan kivasti pärjänneen ex-professori Björn Wahlroosin Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta ja tajuntani katosi.

Tai sitten, kuten taas tajuihini tultua aloin epäillä, mitään tajuttavaa ei ollutkaan.

Jotkut sijoittajat menestyvät pörssissä. Ovatko he taitavia? Eivät toki, ainoastaan menestyviä – ainakin tällä hetkellä. Kun kurssit nousevat ja laskevat, joku pakostakin voittaa. Mutta kukaan ei ole onnistunut ennustamaan sen koommin yksittäisten osakkeiden kuin koko pörssinkään tulevaa suuntaa.

Sijoitusrahastotkin, joissa oletettavasti puuhaavat parhaat asiantuntijat, pystyvät vain seuraamaan yleistä kehitystä. Arpanoppa pärjää pitkän päälle yhtä hyvin kuin super-ekspertti. Taloudesta kun ei koskaan tiedä.

Niin henkilökohtaisen ahneuden, maailmanpolitiikan, kuin kaiken siihen väliin mahtuvankin kannalta on tietysti ikävää, että emme ymmärrä taloudesta ja sen toiminnasta niin hölkäsen pöläystä. Tee siinä sitten järkeviä päätöksiä.

Vaan on asiassa hyväkin puolensa: se todistaa ihmisyydestämme. Emme ole koneita, joiden toiminta on tarkkaan ennustettavissa. Emme edes toimi aina järkevästi. (Tästä oivalluksesta saatiin muuten aikanaan taloustieteen Nobel-palkinto. Taisi tulla tehtyä väärä uravalinta.)

Meillä on vapaus hölmöillä ihan miten haluamme, ja siksi niin politiikka kuin talouskin taitavat ikuisiksi ajoiksi jäädä tieteen ja ymmärryksen tuolle puolelle.