Sodankäynnin vanhat strategiat eivät toimi muuttuvassa maailmassa: ”Hävittäjät ovat täysin turha satsaus menneisyyteen”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Esko Valtaoja
Esko Valtaoja on Seuran kolumnisti. © Tommi Tuomi / Otavamedia
"Sodankäynti vaatii aina vain massiivisempaa kalustoa ja aina vain parempaa huipputeknologiaa", Esko Valtaoja kirjoittaa kolumnissaan.

Yksi kesälukemiseni on englantilaisen kirjailijan Robert Gravesin Goodbye to all that, Hyvästit tuolle kaikelle. Se on yksi kuuluisimpia muistelmateoksia ensimmäisen maailmansodan länsirintamalta.

Graves tunnetaan Suomessa vain hänen kahdesta keisari Claudiuksesta kertovasta romaanistaan, mutta hän menetti niukasti kirjallisuuden Nobel-palkinnon John Steinbeckille vuonna 1962.

Sotakirjat eivät yleisesti ottaen kiinnosta minua lainkaan. Tuntemattoman sotilaan olen sentään lukenut, mutta siihenpä se taitaa jäädä.

Gravesin kirja on kuitenkin ylittämätön kuvaus siitä ajattelutavasta, joka johti ensimmäiseen maailmansotaan ja miljoonien nuorten kuolemaan länsirintaman juoksuhaudoissa.

Sen pitäisi siksi olla pakollista lukemista niillekin, jotka nyt pohtivat Suomen hävittäjähankintoja.

Panssarit jyräsivät pollepataljoonien yli

Britit lähtivät rintamalle Napoleonin sotien hengissä, täynnä hurraaisänmaallisuutta ja kaikessa taaksepäin katsovaa asennetta.

Aina välillä miehiä siirrettiin pois eturintamasta – ei suinkaan lepäämään, vaan jotta heitä voitaisiin äkseerata marssimaan perinteisissä muodostelmissa poletit kohdallaan ja saappaat kiiltävinä.

Upseereille opetettiin ratsastustaitoja. Sitten takaisin ryömimään liejussa piikkilankojen alitse.

Sotilaan tehtävä on tietysti varautua sodan varalle, mutta siinä ei olla koskaan erityisemmin onnistuttu.

Toisessa maailmansodassa muisteltiin ensimmäistä ja rakennettiin vahvoja puolustuslinjoja, Mannerheimeja ja Maginotteja. Panssarit jyräsivät niiden ja polle­pataljoonien yli.

Hävittäjät mielettömän kallis hanke

Nyt olemme saaneet elää ainutlaatuista rauhan aikaa yli seitsemänkymmentä vuotta.

Sotia on kyllä ollut, mutta ei kahden nykyaikaisin asein varustautuneen länsimaan välillä. Siksi sodankäynnin perusmallina on yhä toinen maailmansota tankki­offensiiveineen, meritaisteluineen ja ilmahyökkäyksineen.

Se vaatii aina vain massiivisempaa kalustoa ja aina vain parempaa huipputeknologiaa.

Toivottavasti emme koskaan pääse näkemään, toimisiko homma. Pienemmät sodat osoittavat kuitenkin, että ei.

Kaikesta teknologisesta ylivoimastaan huolimatta Yhdysvallat hävisi surkeasti niin Vietnamissa kuin Afganistanissakin.

Sodankäynnin vanhat strategiat eivät toimi nopeasti muuttuvassa maailmassa.

Vanhan aseistakieltäytyjän ja Turun kuulovammaisten ammattikoulussa täysinpalvelleen (sekä palveluksessa haavoittuneen) sivarin kokemuksella arvelen, että hävittäjät ovat täysin turha satsaus menneisyyteen.

Enhän minä sitä voi varmasti tietää, mutta siitä olen varma, ettei mielettömän kalliin hankkeen kannattavuutta tiedä kukaan muukaan.

Lue kaikki Esko Valtaojan kolumnit tästä.

Lue myös: Erikoista mainontaa tavallisille veronmaksajille – Miksi minun pitäisi ostaa hävittäjä?

X