Jari Tervo: Suomi – ja erityisesti media – höpsähti presidentilliseen vauvauutiseen

Jaa kaverilleTilaa Seura

Suuri höpsähdys kulki läpi tasavallan, kun presidentti Sauli Niinistö ja runoilija Jenni Haukio ilmoittivat onnellisesta odotuksesta. Satavuotias Suomi hoiperteli onnesta. Tasavallan presidentin kanslian nettisivut menivät vielä pitemmälle. Ne kaatuivat. Ilta-Sanomat noteerasi tapahtuman kahdeksalla sivulla, Iltalehti kymmenellä. Luonnollisesti siihen päälle vielä kansi ja lööppi.

Raskaus on syvästi henkilökohtaista, mutta on se aina ollut myös yhteisöllistä. Se koskee koko kylää, tässä tapauksessa tasavaltaa. Amerikkalaisilla on Hollywood-elokuvista tuttu yllätyssynttäreitten perinne. Juhlakalu johdatellaan pimeään huoneeseen, sytytetään valot ja juhlaväki karjaisee: SURPRISE.

Nyt vaikuttaa siltä, että presidentin ja runoilijan lapsi saa samanlaisen kohtelun jo varsinaisena syntymäpäivänään. Oven takana harppoo hermostuksissaan viitisen miljoonaa melkein sukulaisiksi ilmoittautunutta.

Tuleva kansalainen on epätavallista laatua. Hän on kansallinen supertähti neljä kuukautta ennen syntymäänsä. Edelliset Linnan lapset ovat sentään olleet aikuisia, kun heidän vanhempansa on aloittanut virkakautensa. Anna Halonen oli ehtinyt täyttää kaksikymmentäyksi vuotta, kun Tarja Halonen rupesi presidentiksi. Assi Koivisto oli kaksikymmentäviisivuotias, kun Mauno Koiviston kausi alkoi. Marko Ahtisaari oli samanikäinen, kun Martti Ahtisaari siirtyi Linnaan.

Uusi tilanne asettaa myös tiedotusvälineet pohdinnan paikkaan. Millaisen perinteen media kehittää lapsen kasvamisen selostamisessa? Montako kertaa lapsi hurmaa seniorivoittoisen yleisönsä? Pitääkö show naulata kiinni lattiaan, koska lapsi kuitenkin varastaa sen?

Kylläpä vähän luulen, että media raportoi presidentin ja runoilijan lapsesta samaan ekstaattiseen tapaan kuin Ruotsin ja Englannin kuningashuoneen jälkikasvun edesottamuksista. Toimittaja löytää tietenkin journalistisen perusteen uutiselleen ja sen lukuisille jatkouutisille. Ensimmäistä kertaa tasavallan presidentti lisääntyy virassa ollessaan. Harvinainen ja ainutkertainen on aina uutisarvoista.

Vauvoittuminen ei ole politiikkaa, mutta sillä on kuitenkin järisyttävät poliittiset vaikutukset. Ennustin muutama viikko sitten tässä lehdessä, että Sauli Niinistö ei mene läpi vaalien ensimmäisellä kierroksella. Olin väärässä. Kyllä menee. Tämän uutisen jälkeen.

Suomi on elänyt tukalia aikoja kohta kymmenisen vuotta. Talous sakkaa, Venäjä ärhentelee, Yhdysvaltoja johtaa tomppeli. Kylmää kevättä seurasi kesätön kesä ja vedenpaisumuksen kaltainen syksy. Kun talous kääntyi sentään nousuun, kääntääkö ykkösperheen perheenlisäys myös suomalaisten suupielet ylöspäin? Presidentin ja runoilijan odotusuutinen jää kansakunnan tunnemuistiin korkeampana hetkenä kuin ensi tammikuun vaalit.

X