Oxfordin sanakirjojen toimitus valitsi tämän vuoden englanninkielisen sanan. Se on ”post-truth”.
Teksti:
Jari Tervo

Oxfordin sanakirjojen toimitus valitsi tämän vuoden englanninkielisen sanan. Se on ”post-truth”. Suomeksi se tarkoittaa totuudenjälkeistä.

 

Parikymmentä vuotta vanha sana ampaisi suosioon Brexit-äänestyksen ja Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen. Kummankin vaalin kampanjoinnissa totuuspitoisuus oli vähäinen.

 

Brittien Euroopan unionista eroamisen puolesta kampanjoineet lupasivat satoja miljoonia puntia kansalliseen terveydenhoitojärjestelmään, jos unioni jätetään. Vaalien jälkeen eropuolen nokkamies Nigel Farage myönsi, että lupaus oli korkeintaan kielikuva.

 

Donald Trump lupaili ja uhkaili kampanjassaan aika lailla. Totuudenjälkeisyydestä ei ollut pulaa. Hillary Clintonkin piti passittaa vankilaan. Ensimmäisessä haastattelussaan vaalien jälkeen Trump piti Clintoneita ”hyvinä ihmisinä” eikä hän halunnut heille mitään pahaa.

 

Tarkoittaako totuudenjälkeinen siis silkkaa valehtelua? Ei pelkästään. Se tarkoittaa sitä, että sekä valheelle että totuudelle kohautetaan olkapäitä. Ne ovat vain ainesosia kiihottavassa, somettuneessa tunnekuohussa, joksi myös vaalikampanjat ovat muuttuneet.

 

Totuus on kuulemma jokaisen sodan ensimmäinen uhri. Myös rauhan aikana se korisee henkihieverissä. Asiasta ei selviä väittämällä, että totuutta ei ole: on vain näkökulmia eri asioihin.

 

Esimerkiksi ilmastonmuutos ei ole näkökulma. Räikeä valhe on väittää, että asiasta vallitsee erimielisyys tiedeyhteisössä. Ei vallitse. Kun maailman ilmastopaneeli esittää yhtä ja utahilainen foliohattu väittää toista, se ei tarkoita, että asia on kiistanalainen. Nykytiedon valossa ilmasto lämpenee. Muuta tietoa meillä ei ole.

 

Totuudenjälkeiseen aikaan siirtyminen on hengenvaarallinen hetki historiassa. Aina ja loputtomiin voidaan kiistellä tulkinnanvaraisista yhteiskunnallisista asioista, mutta ei kannata kuvitella, että ihmislajin säilymistä uhkaavat asiat katoavat olkapäitä kohauttamalla.

 

Panssarikenraali Pattonin lainaaminen ryhdistää aina keskustelua. Hän motivoi kokemattomia sotilaitaan keväällä 1944.

 

Hän kehotti sotilaitaan miettimään kolmekymmentä vuotta eteenpäin. Silloin sotamiehen lapsenlapsi kysyy takkatulen ääressä, missä vaari oli silloin, kun Eurooppaa vapautettiin natseista. Ainakaan Pattonin sotilaan ei tarvitse vastata: talikoin paskaa Louisianassa.

 

Mitä me vastaamme, kun jälkimaailma kysyy meiltä, mitä me teimme silloin, kun maapallo lämpeni yli sietokykymme?

 

Kohauttelimme olkapäitämme totuudenjälkeisesti. Niinkö me haluamme vastata?

X