Suomi on sana, kirjoittaa Jari Tervo otsikolla Levitän sanaa
Maailman aforismeista eli viisauksista valtaosa on muotoa ”Elämä on…” tai ”Maailma on…” Jos lukee yli viisikymmentäsivuisen aforismikokoelman, ryhtyy auttamatta inhoamaan tämän lajin inhimillistä viisautta. Siksi kirjailija/tekstisuunnittelija Markku Rönkkö katkaisi ”Elämä on…” -alkuisen mainosaforisminsa alkuunsa, muotoon: ”Elämä on.” Niinhän se on.
Kaupallisen alustansa vuoksi Rönkön viisautta ei ole palvottu yhtä paljon kuin kirjailija Samuli Parosen maailmankäsitystä. Hänen kuolemansa jälkeen ilmestyneen aforismikokoelman kuuluisin viisaus kuuluu: ”Mietittyäni asiaa viisikymmentä vuotta voin nyt sanoa että maailma on sana.”
Kustannustoimittaja viisaasti lyhensi aforismin kirjan nimeksi: Maailma on sana. Monissa lähteissä ja aforismivalikoimissa Parosen pommi on juuri tuossa toimitetussa muodossa. Maailma kutisti Parosen aforismin samalla tavalla kuin Paronen kutisti maailman.
Oman syvällisyytensä lumoamissa ihmisissä Parosen kolmisanainen ja yksipisteinen ajatus herättää vastahankaa. Se on tuntuvinaan näsäviisaalta. Tästä puuttuu jylhyys. Missä piilee ennätyksellinen nöyryys? Miksei tässä peto kuoleva hiivi rotkonsa rauhaan? Tätä on vaikea säveltää. Jotkut ovat valittaneet, että Parosen väite vain ohittaa ongelman. Ei se kyllä oikeastaan siihen lankea. Se palauttaa kaiken ihmisen päästämän viisauspauhun jälkeen asian puitteisiinsa. Ihminen nimeää esineet ja asiat, irrottaa ne alkuperästään ja sommittelee niistä sen jälkeen ongelman. Paronen kuvaa koko inhimillisen kulttuurin.
Sanankylvö tuli mieleen, kun seurasi päättymäisillään olevaa Suomen itsenäisyyden juhlavuotta. Veteraaneja ja jälleenrakentajia kiitettiin, kuten kuuluu. Kovin monta koukkausta ja motitusta ei jäänyt seikkaperäisesti selostamatta.
Kuka teistä sattui piipahtamaan viime viikolla Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa, kansallisteatterin edustalla? Siellä sijaitsee Juudaan leijona -patsas. Se valaistiin sinivalkoisin värein. Saman kohtalon kokivat Hadrianuksen kaari Kreikan pääkaupungissa Ateenassa ja Niagaran putoukset Kanadassa. Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa valaistiin Globen. Siellä syntyi uudelleen suomalainen itsetunto vuonna 1995.
Jotta pantaisiin paremmaksi Suomi200-juhlissa, pitäisi valaista sinivalkoisiksi Alpit, Sahara ja Atlantin valtameri. Jälkimmäinen on tosin joskus sininen ja sen tyrskyt valkoisia, joten se voitaneen merkata hoidetuksi.
Näiden kahden satavuotisjuhlan välillä palannemme asiallisille suomalaisille linjoille. Suomi on sana.