Aatesuunnat kilvoittelevat – Jenni Haukio: ”Pienen maan suuri vahvuus on keskinäinen kunnioitus”

Jokainen ihminen esittää itselleen lukemattomat kerrat elämänsä eri vaiheissa kysymyksen ”Kuka minä olen?” Itsetutkiskelu on osa ihmisyyttä, ja sen keskiössä on tunnistaa ne tekijät, jotka itselle tuottavat onnellisuutta ja hyvinvointia.

Identiteetin rakentuminen käynnistyy jo varhaislapsuudessa ja jatkuu eri ikäkausien lävitse. Tässä prosessissa hyvin suuri vaikutus on sisäsyntyisten tekijöiden ohella myös ympäristöllä. Sillä, kuinka toiset ihmiset meidät näkevät ja huomioivat ­­­– saammeko osaksemme rakkautta ja hyväksyntää vai välinpitämättömyyttä ja torjuntaa.

Kukaan ei kasva tasapainoiseksi, hyvän ­itsetunnon omaavaksi ja muut ihmiset empaattisesti huomioivaksi aikuiseksi ilman muiden ihmisten myötävaikutusta.

Kohtaammepa toisen sitten perheenjäseninä, työkavereina tai harrastussuhteissa, olisi tärkeää huomata jokaisen ihmisen erityinen arvo ainutkertaisena yksilönä. Herkkyydellä tulisi kohdata etenkin jokainen lapsi ja nuori, sillä juuri nuoruusiässä muodostuva käsitys itsestä voi vaikuttaa koko loppuelämän ajan.

Ihmisten lokerointia tulisi välttää

Yhdenkään ihmisen lokerointia jonkun hänen tietyn yksilöllisen piirteensä tai ominaisuutensa, kykynsä tai kyvyttömyytensä perusteella tulisi välttää. Eräs senioriystäväni kertoo yhä muistavansa elävästi, kun kansakoulun opettaja sanoi hänelle ”Koska sinä et osaa laulaa, on parasta, ettet edes ­yritä.” Näin hänelle jo alakouluiässä muodostui eräänlainen tunnelukko kaikkea musiikillista ilmaisua kohtaan sekä pysyvä käsitys siitä, ettei hän osaa eikä riitä.

Moni muistanee niin ikään koulumaailmasta liikuntatunneilla tehdyt jaot joukkueisiin. Jotkut olivat aina niitä, jotka valittiin viimeisinä. On aivan selvää, että tällaisen kokemuksen toistuminen saman lapsen kohdalla jättää jäljen.

Tunteen siitä, että on muita huonompi, vähempiarvoinen. Samalla monelle pääsi syntymään vastenmielisyys ylipäätään kaikkea liikuntaa kohtaan, mikä vielä aikuisiässäkin on saattanut leimata esimerkiksi halukkuutta huolehtia omasta fyysisestä hyvinvoinnista. Onneksi tämän päivän koululiikunnassa ymmärtääkseni kaiken tekemisen päämääränä on löytää liikkumisen riemu siitä riippumatta, mitä teknisessä mielessä osaa.

Aatesuunnat kilvoittelevat – ”Pienen maan suuri vahvuus on keskinäinen kunnioitus”

Viime viikkoina olemme saaneet jälleen seurata eduskuntavaalikampanjointia, jossa erilaiset aatesuunnat kilvoittelevat keske­nään. Vaalikeskusteluissa painopisteen toivoisikin pysyvän ennen kaikkea asia­sisällöissä.

Vastakkainasettelun lietsonta, toisien ­ehdokkaiden ja puolueiden stereotypi­soiva lokerointi ja leimakirveiden heiluttelu tuskin rakentavat mitään hyvää ja arvokasta kenenkään näkökulmasta. Siksi olen aivan erityisellä ilolla seurannut niitä vaalikeskusteluissa kuultuja puheenvuoroja, joissa rajujenkin erimielisyyksien keskellä on säilytetty kyky kohdata toinen arvokkuudella. Pienen maan suurin vahvuus on keskinäinen kunnioitus, luottamus ja kyky tehdä yhteistyötä, erimielisyyksistä riippumatta.

Lue kaikki Jenni Haukion kolumnit tästä!