Jenni Haukio pitää nuorten puolia: ”Nuoren innon tyrehdyttäminen aikuisen näsäviisaudella, besserwisseröinnillä ja kyynisyydellä on sekä raukkamaista että myös vahingollista”

”Nuoruuden idealismiin kuuluu vahva usko siihen, että yksikin ihminen voi saada aikaan suuria muutoksia, jopa vaikuttaa koko maailmanhistorian kulkuun”, kirjoittaa Jenni Haukio Seuran kolumnissa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

"Nuoruuden idealismiin kuuluu vahva usko siihen, että yksikin ihminen voi saada aikaan suuria muutoksia, jopa vaikuttaa koko maailmanhistorian kulkuun", kirjoittaa Jenni Haukio Seuran kolumnissa.
(Päivitetty: )
Teksti: Jenni Haukio

Vaikka nuoruutta nostalgisoidaan usein elämän ihanimpana aikana, ei nuorena oleminen suinkaan ole pelkkää idylliä. Päinvastoin, nuoruus on myös hyvin vaativa aikakausi.

Jokainen nuori, myös se näennäisesti kaikkein parhaalla omallatunnolla varustettu, on omalla tavallaan epävarma, kaivaten hyväksyntää ja rohkaisua. Hän on herkkä, vaikkei sitä ehkä näytäkään. Hauras, vaikka antaisi ymmärtää jotain aivan muuta.

Kun ei vielä kunnolla edes tiedä, kuka pohjimmiltaan on, ei ole helppo tehdä koko loppuelämään vaikuttavia päätöksiä kuten ammatinvalintaa. Kun ei vielä osaa ratkaista edes omia asioitaan, ei ole helppo muodostaa mielipidettä ympärillä kohisevasta yhteiskunnasta. Siitä samasta, joka vielä hetki sitten lapsuudessa näytti lintukotomaisesti vain parastaan, mutta josta vuosien vieriessä alkaa paljastua myös ristiriitaisuuksia. Että maailmassa ei ole vain hyvää ja hyviä ihmisiä vaan myös silmitöntä pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta. Tämä kaikki voi syvästi järkyttää nuorta.

Nuoruus on omanlaisensa jatkuvien järkytysten ja illuusioiden särkymisen sarja, jonka lävitse on vain jotenkin luovittava. Onneksi vähittäin avartuva ymmärrys ihmiskunnan todellisesta luonteesta myös mobilisoi nuoria, jotka kautta aikojen ovat olleet ja tulevat olemaan maailmanparantajia. Nuoruuden idealismiin kuuluu vahva usko siihen, että yksikin ihminen voi saada aikaan suuria muutoksia, jopa vaikuttaa koko maailmanhistorian kulkuun.

Viime kuukausina olemme saaneet seurata ilmaston puolesta mieltänsä osoittavia, huolestuneita nuoria. Tällaista maailmanparantamisen voimaa tulisi kaikin mahdollisin tavoin varjella. Nuoren innon tyrehdyttäminen aikuisen näsäviisaudella, besserwisseröinnillä ja kyynisyydellä on sekä raukkamaista että myös vahingollista. Samassa yhteiskunnassa, jossa valitetaan nuorten yhteiskunnallisesta passiivisuudesta ja laiskuudesta äänestysuurnilla, ei ole varaa tuomita yhtäkään laillisille barrikadeille nousevaa nuorta. Nuoret, joilla on arvoja ja mielipiteitä, ovat kansakunnan arvokkainta pääomaa.

Eräs ilmastoaktiiveihin nuoriin kohdistettu huoli on ollut, etteivät he vain ”ilmastoahdistuisi” liikaa. Ahdistusta on kuitenkin koettu joka ainoassa nuoressa sukupolvessa. Muistan itse elävästi, kun 1980-luvun lapsena kavereiden kanssa ahdistuimme ”tähtien sodasta”, Reaganin ja Gorbatshovin paistatellessa iltapäivälehtien kansissa kylmän sodan jäätävinä vuosina. Kun uutiset aidsista valtasivat lööpit, pelkäsimme lapsenlogiikalla, että tuo uusi sairaus väistämättä tarttuisi myös meihin.

Teini-iässä reaktiovalikoimaan tuli halu pyrkiä itse vaikuttamaan asioihin. Kun esimerkiksi kuulin, että joissakin maailman maissa on käytössä kuolemanrangaistus, liityin ihmisoikeusjärjestöön.

Ahdistus ei siis aina pelkästään paina, se myös aktivoi. Nuoria ei voi suojella maailmalta ja vaikka jotkut aikuiset sitä kuinka haluaisivat, ei maailmaa voi myöskään suojella nuorilta. He mielipiteineen ja toimintatapoineen ovat tulevaisuutta ja ansaitsevat siksi täyden tukemme ja kunnioituksemme.

X