Jenni Haukio iloitsee suomalaisen kesän ihmeellisyyttä: ”Kesä ei ole meille pelkkä vuodenaika – se on jotain syvempää, lähes pyhää”

”Kesän onnesta haaveksunta on iso osa kesän ainutlaatuisuutta aivan kuten matkan odotus on lähes yhtä suuri ilo kuin itse matka.” Jenni Haukio kirjoittaa Seuran kolumnissa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

"Kesän onnesta haaveksunta on iso osa kesän ainutlaatuisuutta aivan kuten matkan odotus on lähes yhtä suuri ilo kuin itse matka." Jenni Haukio kirjoittaa Seuran kolumnissa.
(Päivitetty: )
Teksti: Jenni Haukio

”Kesät me muistimme, aina kesät. Niihin me takerruimme, niistä tuli eräänlainen fiksaatio…” Näin alkaa eräs Claes Anderssonin runo, jota kesän kynnyksellä hyrisen aina ajatuksissani kuin vanhaa läheistä sävelmää. Runo käsittelee kesän merkitystä elämänkaaren eri vaiheissa ja tunnoissa. Suurimmalle osalle suomalaisia tuo merkitys on pohjattoman suuri. Niin itsellenikin.

Meidän kesämme kallisarvoisuus kytkeytyy erottamatta neljän vuodenajan kiertoon, suven auttamattomaan lyhyyteen. Terminen kesä eli kausi, jolloin vuorokauden keskilämpötila pysyttelee +10 asteen yläpuolella, alkaa Etelä-Suomessa suunnilleen toukokuun lopulla ja kestää syyskuun puoliväliin asti. Kolmen ja puolen kuukauden auvo. Tai käytännössä neljän viikon, kesäloman pituisen, riippuen miten asennoituu. Kesällähän ehtii vaikka mitä vielä työpäivän jälkeenkin.

Tätä kirjoittaessa on kesäpäivänseisaukseen eli vuoden pisimpään päivään enää kuukausi aikaa. Sitten päivä alkaakin jälleen lyhentyä, mutta ei ajatella sitä vielä. Ei ajatella sitä juhannuksena eikä heinäkuussa eikä päivääkään aiemmin kuin on pakko. Kuitenkin juuri siksi, että valoisin aika meillä on niin lyhyt, tuntuvat touko- ja kesäkuu aivan erityisen säkenöiviltä. Luonnon helähtäminen vihreäksi on vuosi vuodelta yhä ihmeellisempi kokemus. Vihreän vyöry hämmentää aistit ja ajatukset. Voimaannuttaa ja herättelee.

Suomen kesä on meille hyvin rakas, kuten Anderssonin runossa koskettavasti kuvataan. Kesään kuuluu jo lapsuudesta tuttuja tapoja, ikonisia kuvia ja kokemuksia, joista talvikuukausina haaveksitaan ja joiden odotuksen voimalla jaksetaan räntäsateessakin. Kesä on toki jokaiselle omanlaisensa elämysten ja tottumusten kokonaisuus. Ei voi mennä toiselle luettelemaan, mitä ihannekesään kuuluu tai ei kuulu.

Monelle siihen kuitenkin kuuluu suvivirsi koulun kevätjuhlassa. Maauimalan avautuminen ja ensimmäinen kioskilta ostettu jäätelö. Juhannuskoivut ja lintujen äänet yöllä. Rantasaunan lempeä lämpö ja itse tehty vihta. Villivadelmat ja mustikat, Jukolan viestin seuraaminen yöttömässä yössä. Kesän onnesta haaveksunta on iso osa kesän ainutlaatuisuutta aivan kuten matkan odotus on lähes yhtä suuri ilo kuin itse matka.

Kesä ei ole meille pelkkä vuodenaika, se on jotain syvempää, lähes pyhää. Se kuin elämää toisessa maailmassa, toisin ominaisuuksin.

Jo edellä mainitun runon sanoin: ”…Kesällä on sellainen voima. Se on ihme. Jos olisimme uskonnollisuuteen taipuvaisia, ei meillä olisi muita jumalia.”

PS. Kirjoituksen lainaukset ovat Pentti Saaritsan suomentamasta Claes Anderssonin runosta ”Kesät me muistimme”. Se löytyy teoksesta Vuoden viimeinen kesä, runoja vuosilta 1962-84 (WSOY, 1985).

X