Luopuisitko turhakkeista? – Jenni Haukio: ”Liika tavara voi saada ihmisen voimaan henkisesti pahoin”

Meillä on opittavaa vanhemmilta sukupolvilta, joiden elämäntapaan kuuluivat niukkuus, minimalismi ja kierrättäminen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Valtiotieteiden tohtori, runoilija ja tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio pohdiskelee Suomen ihmeitä ja ilmiöitä.

Meillä on opittavaa vanhemmilta sukupolvilta, joiden elämäntapaan kuuluivat niukkuus, minimalismi ja kierrättäminen.
Teksti:
Jenni Haukio

Suomen Luonto -lehti on jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan nimennyt yleisöltä keräämiensä ehdotusten joukosta ”Vuoden turhakkeen” eli jonkin sellaisen asian tai esineen, jota pitää tarpeettomana ja ympäristölle haitallisena.

Aikaisempina vuosina turhakkeeksi on valittu esimerkiksi muovinen kananmunakotelo, kertakäyttögrilli, juotava jogurtti -minipakkaukset, hajustettu roskapussi ja hampurilaisaterian kylkiäinen.

Riippumatta siitä, kuka mitäkin asiaa pitää turhana ja kuka ei, voinee jokainen ajassamme vähintäänkin samaistua tukahduttavaan materiakyllästeisyyteen.

Symbolisella tasolla maailma on jo aikoja sitten ”hukkunut tavaraan”.

Kestävä elämäntapa oli elinehto

Kuulun siihen sukupolveen, jonka isovanhemmat kokivat sodan niin etulinjoissa kuin myös kotirintamalla. Koska lähes kaikesta oli tuolloin pula, opittiin sekä säästeliäisiksi että säilyttäväisiksi. Liika tavara, narunpätkät, paperit, rasiat, kaikki mahdollinen säilytettiin mahdollisia tulevia tarpeita varten, ja käytettiin uudelleen aina poiskulumiseen saakka.

Monen ikäihmisen poismentyä omaiset saattavat yhä hämmästellä, mitä kaikkea läheinen onkaan komeroihinsa ja kaappeihinsa säilönyt, vaikka uuttakin olisi ollut varaa hankkia.

Eräs tuttavani kertoi isoäitinsä vintiltä löytyneen laatikkokaupalla vanhoja ”plastiikkapusseja”, joista suurin osa oli jo hapertunut silpuksi.

Meillä on tänä päivänä runsaasti oppimista tästä edeltävien sukupolvien pakon edessä harjoittamasta taloudellisuudesta, joka nykyään näyttäytyy kestävänä ja luontoa kunnioittavana elämäntapana. Elämänmuotona, jossa niukkuus, minimalismi ja kierrättäminen ovat hyveitä.

Ne ovat myös välttämättömyyksiä, mikäli haluamme pysäyttää ilmastonmuutoksen ja pelastaa myös tuleville sukupolville sen ympäristön, josta olemme itse saaneet nauttia koko elämämme. Puhtaan, monimuotoisen, lajirikkaan luonnon, jonka merkitys koko kulttuuriselle olemassaolollemme on ollut ja on yhä korvaamaton.

Tarvitsenko todella tätä?

Liika tavara voi saada ihmisen jopa voimaan henkisesti pahoin. Jos koko koti on täynnä esineitä ja tavaramäärä on kasvanut hallitsemattomaksi, varjostaa arkea epämääräinen levottomuuden ja ahdistuneisuuden tunne. Elämänhallinta heikkenee.

Se, mitä näemme ympärillämme, vaikuttaa luonnollisesti myös mieleemme. Kauneus, vaikkapa ulkoa poimittu luonnonkukka maljakossa pöydällä, sekä siistit tilat synnyttävät levollisuutta ja myönteisiä ajatuksia.

Selvittämättömät tavararöykkiöt pöydillä ja täyteen ahdetut kaapit puolestaan painavat mieltä. Kun sitten monella yhä on taakkanaan taka-ajatus siitä, että ehkä näitä kaikkia esineitä sittenkin vielä joskus tarvitsen, voi ilmiselvistä turhakkeistakin luopuminen olla yllättävän vaikeaa. Joskus jopa tuskallista.

Meidän tulisi kuitenkin rohkaistua kysymään jokaisen omistamamme esineen kohdalla, tarvitsenko todella tätä.

Kierrätetyn ja käytetyn hankkiminen aina, jos uuden hankkimisen voi välttää, on vastuullinen ympäristöteko. Ja ympäristötekoja ajassamme todella kysytään, itse kultakin.

Lue kaikki Jenni Haukion kolumnit tästä!

X