Jenni Haukio: Koulutus, kännykkä ja Kaurismäki

Jaa kaverilleTilaa Seura
© mvphotos

Sisu, sauna ja Sibelius lienevät yhä ne kolme sanaa, joihin useimmin törmää kansakuntamme ja kulttuurimme perusolemusta luonnehdittaessa. Nousevia pohjoismaisia trendejä listannut The Times -lehti määritteli alkuvuonna suomalaisen sisun urheudeksi, sinnikkyydeksi, sitkeydeksi ja stoalaisuudeksi.

Antiikin stoalaisten maailmankuvassa korostuivat mielenrauhan tavoitteleminen ja tunteiden hillintä. He uskoivat, ettei huomiota kannata kohdistaa sellaisiin asioihin, joihin ei itse voi mitenkään vaikuttaa. Paremminkin tulee keskittyä siihen, kuinka asennoituu elämän realiteetteihin. Niin kutsutun tyyneysrukouksen sanoin: ”Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.”

Olipa ihminen sitten uskonnollinen tai ei, on rukouksen stoalaisessa toiveessa tosiaankin jotain hyvin suomalaista. Kansa, joka ihailtavalla sitkeydellä sinnitteli ensin Ruotsin, sitten Venäjän alamaisuudessa ja myöhemmin taisteli tiensä rauhaan läpi raskaiden sotavuosien, on nimenomaan osoittanut sekä tyyneyttä että rohkeutta. Viisautta on tasapainotella näitten hyveitten välillä ja harjoittaa kumpaakin juuri oikein valittuina historian ajankohtina.

The Times pitää suomalaista sisua ominaisuutena, jota maailmassa tarvitaan laajemminkin. Lehti jopa neuvoo suomalaisen sisun harjoittamiseen ”toistamalla erilaisia fraaseja ilmeettömästi, ilman tahattomia ääniä”. Näin kehottanut toimittaja on kenties saanut vaikutteita Aki Kaurismäen, Vuosisadan kulttuurigaalassa kansainvälistymispalkinnolla huomioidun mestariohjaajan elämäntyöstä.

Aina ajankohtaisten saunan, sisun ja Sibeliuksen rinnalle voisi muotoilla lukemattomia uusia versioita suomalaisuuden ikoniseksi iskulauseeksi. Mikä ettei esimerkiksi: koulutus, kännykkä ja Kaurismäki. Koulutusjärjestelmä on usein ensimmäinen asia, joka Suomesta muistetaan. Nokian menestystarinaakaan ei ole unohdettu – kännykät yhdistetään yhä maahamme lähes siinä missä joulupukkikin.

Ja vielä: jos kulttuurisesta identiteetistämme piirtäisi yhden ainoan rehellisen kuvan, eikö se olisi juuri se, joka Kaurismäen elokuvissa toistuu? Vaikka tuohon kuvaan toki sisältyy itseironiaa, karikatyyrimäisyyttä ja stereotypioita, juuri Kaurismäen tuotannon lävitse välittyy jotain tarkkanäköisen olennaista meistä ja olemassaolostamme tässä omalaatuisessa maassa.

Maassa, jossa rankkoihinkin tosiasioihin suhtaudutaan stoalaisella tyyneydellä, mutta toisaalta mennään tarvittaessa vaikka läpi harmaan kiven, kuten teki Koskelan Jussikin suota raivatessaan. Elämäniloa unohtamatta!

X