Jenni Haukio iloitsee pullokuonodelfiineistä – ”Kun ihmiset ovat poissa, on luonnolla puheenvuoro”

Maaliskuussa kantautui huhuja, että Venetsian kanaaleissa olisi veden kirkastuttua ja gondoliliikenteen hiljennyttyä nähty delfiinejä. Italiassa lukuisat yksittäiset ihmiset ovat kertoneet nähneensä myös muita eläimiä ihmisistä autioituneilla alueilla; kaupunkikeskustoissa villisikoja ja Rooman suihkulähteissä ankkoja. Sosiaalisesta mediasta löytyy runsaasti videoita maailman eri kaupungeista, joissa esimerkiksi kauriit, norsut ja apinat ovat rohkaistuneet liikkumaan kaduilla, kun ihmiset ovat poissa.

Suomessa huhtikuun lopulla sykähdytti uutinen, jonka mukaan ilma on Itämerellä kirkastunut niin voimakkaasti, että Helsingin majakalta on voinut nähdä sekä Tallinnan että Helsingin.

Typen­oksidipäästöjen vähentyminen laivaliikenteen poissaolon myötä lienee vaikuttanut savusumun hälvenemiseen ja mai­se­mien avautumiseen kauemmas kuin vuosikausiin. Korona toisin sanoen muistuttaa meille, millaiselta ympäris­tömme voisi näyttää, jos kaikki olisi toisin. Tai edes osittain toisin.

Vaikka delfiineistä ”Venetsiassa” kuvatut videot osoittautuivat myöhemmin kuvatuiksi kaukana toisaalla, Sardiniassa, eikä muunkaan sosiaaliseen mediaan jaetun materiaalin todenpitävyydestä ole selvyyttä, löytyy meiltä kotimaasta varmistettujakin delfiinihavaintoja.

Silminnäkijä huomasi joitakin päiviä sitten Saaristomerellä Taalintehtaan edustalla kolme pullokuonodelfiiniä, jotka asiantuntija vahvisti lajinsa edustajiksi. Edellisen kerran pullokuonodelfiini on Suomessa nähty vuonna 1953, joten tapaus on todellinen harvinaisuus.

Hämmennyksensekaiset tunteet heräävät

Kun ihmiset ovat poissa, luonnolla on ainakin hetkellisesti mahdollisuus ”uuteen tulemiseen”, joka ilmiönä poikkeus­ajassa aiheuttaa hämmennyksensekaisia tunteita. Iloa, johon sekoittuu voimakas haikeus, omanlaisensa surullisuuskin.

Luonnolla on ainakin hetkellisesti mahdollisuus ”uuteen tulemiseen.”

Iloa siksi, että luonto pääsee edes tilapäisesti toipumaan jatkuvasta saastekuormituksen virrasta. Koska eläimille vapautuu edes joksikin aikaa enemmän menetettyä elintilaa, jota ihminen on jo vuosisadat hallinnut itseval­tiaan tavalla. Haikeutta siksi, että tämä kaikki osoittaa, kuinka toisin asiat voisivatkaan olla vain, jos ihmiskunta niin päättäisi.

On ravisuttavaa nähdä, että ihmisten ja yhteiskuntien toiminnan rajoittaminen omaehtoisesti ja radikaalisti on lyhyessäkin ajassa täysin mahdollista. Pakon edessä me pystymme vaikka mihin, sen koronakriisi on jo osoittanut.

Jos esimerkiksi haluamme pysäyttää ilmastomuutoksen, lajien sukupuuttoaallon ja luonnon monimuotoisuuden tuhon, siihen on vielä todellinen mahdollisuus. Kun ihmiset ovat poissa, on luonnolla puheenvuoro. Sitä meidän tulisi nyt kuunnella – tarkkaan ja opiksemme ottaen.

Lue kaikki Jenni Haukion kolumnit tästä.

”Kun ihmiset ovat poissa, luonnolla on puheenvuoro”, Jenni Haukio muistuttaa. © iStock ja Paula Kukkonen / Otavamedia

Lue myös: Jenni Haukio on kiitollinen Suomen luonnosta: ”Hädän ja hämmennyksen hetkellä se yhä toivottaa meidät avosylin tervetulleeksi ammentamaan hyvää oloa”