Jenni Haukio: Kun rakastan graniittia

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Paula Kukkonen/Otavamedia lehtikuva

Runoilija Solveig von Schoultz on kuvannut perhosen eläväistä haurasta olemusta seuraavasti: ”…Äkkiä se nousee, uutena, ja kieppuu, yltiöpää – hohtaen hopealehti, ja kohoaa, pilvien ja tuulten lemmikki, kohoaa pihlajanterttuihin, jotka keinuvat likellä taivasta…”

 

Nämä runon säkeet tuovat mieleeni kesäkuussa Suomen uudeksi kansallisperhoseksi äänestetyn paatsamasinisiiven, herkkäväritteisen ja korkealla liitelevän. Äänestykseen otti osaa huikeat yli 36 500 suomalaista, mikä kertoo sekä luonnon syvästä merkityksestä kansallemme että perhosen viehätysvoimasta ainutlaatuisena, monimuotoisena lajina.

Vaikka perhoset ovat monille tuttuja ennen kaikkea eteerisestä kauneudestaan, on niillä myös ja ennen kaikkea merkittäviä tehtäviä luonnon ekosysteemeissä. Perhoset ovat kasvien pölyttäjiä sekä niiden kasvun- ja kannansäätelijöitä, monien eläinten ravinnonlähteitä sekä toukkina isäntäeläimiä suurelle joukolle loispistiäisiä ja -kärpäsiä. Suomessa on tavattu yli 2 500 perhoslajia. Maamme 100-vuotisjuhlan alkukesä on juuri sopiva ajankohta nostaa yksi näistä liitelevistä ihmeistä kansallistunnusgalleriaamme.

 

Suomella on nyt yhteensä kymmenen kansallista tunnuseläintä ja -kasvia, joista kaikille tuttuja lienevät ainakin karhu, laulujoutsen ja kielo, kenties rauduskoivukin, jotka kaikki on valittu äänestämällä. Lisäksi meillä on myös kansallishyönteinen seitsenpistepirkko sekä kotoisat suomenpystykorva ja suomenhevonen, kansalliskiveämme graniittia unohtamatta.

Miksi symbolit ja tunnukset sitten ovat kansakunnalle niin tärkeitä? En voi olla siteeraamatta Helvi Juvosta: ”…Kun rakastan kiviä, kun rakastan graniittia, olkoon se sallittu minulle. Se on minun lapsuuteni kalliopohja, joka kantaa ihmiset, toistensa lomaan puristuneet kiteet, eriväriset ja särmikkäät…”

Nimenomaan tästä kansallissymboleissa on ainakin minulle kysymys – ne kätkevät sisäänsä arvoja, merkityksiä ja muistoja omasta elämästä, esimerkiksi rakkaista kotipaikoista.

 

Kysymys ei ole vain kauniin eläimen tai kasvin kuvasta kesämökkiseinän julisteessa tai luontopelikorttien kansissa, vaikka arvatenkin osalle suomalaisista kansallistunnukset ovat tuttuja vain tämänkaltaisista yhteyksistä. Kysymys ei ole pelkästään siitäkään, että tottakai haluamme suojella omalle maallemme ominaislaatuisia eläin- ja kasvilajeja.

Ennen kaikkea haluamme tuntea kuuluvamme johonkin suurempaan; yhteisöön ja kokonaisuuteen, joka pitää sisällään arvokkaita, vaalimisen arvoisia, juuri meille läheisiä elementtejä. Niitä, jotka muistamme jo lapsuudesta ja joihin kytkeytyviä merkityksiä kannamme mukanamme aina.

X