Oma lintulautapolitiikkani on absoluuttisen liberaali: kaikki nälkäiset ja viluiset pikku olennot ovat tervetulleita syömään.
Teksti:
Jenni Haukio

Kun pakkanen on viikkokausien ajan lähellä kahtakymmentä, hanget korkeat nietokset valtaavat pihapiirin ja suurin osa vuorokaudesta hipsitään pimeydessä, tuntuu elämänpiiri lämpimissä sisätiloissakin jotenkin kaventuvan. Ainakin meno hidastuu ja ajatukset sakenevat, on kuin vaipuisi jonkinasteiseen talvihorrokseen.

Sitä voisi vaikkapa useita minuutteja vain tuijottaa inkivääriteestä höyryävää mukia, jonka kyljen kuvassa toinen muumihahmo nukkuu sikeästi ja toinen värjöttelee öljylampun äärellä huopaan kääriytyneenä. Tuttu tunnelma.

Tammikuun hyytävinä iltoina tulee lähdettyä ulos aivan liian harvoin. Vaikka oikein pukeutumalla voisi uhmata säätä kuin säätä, kerrospukeutuminen tuntuu liian työläältä tai jokin muu tekosyy estää lähdön. Yleensä parin tunnin päivittäisistä kävelylenkeistä nauttiva koirakaan ei näillä pakkasilla etene kuin muutaman sadan metrin taipaleen, lämpimästä talvivarustuksestaan huolimatta. Kun koira loukkaantuneen näköisenä loikkii kolmella jalalla, tartun paljain sormin sen käpälään ja sulatan polkuanturoiden väliin paakkuuntuneen lumen. Sitten käännetäänkin jo kuono kohti kotia.

Sydäntalvi on maagista aikaa. Olemme etuoikeutettuja, kun ilmastonmuutoksesta huolimatta saamme edelleen kokea tällaisen ajanjakson. Sitä kokee eräänlaisen metamorfoosin, josta talossaan uneliaina laahustavien muumien lisäksi tulee mieleen lumisen luonnon kuvankaunis ikikoriste, talventörröttäjä. Jäykkävartinen kasvi, joka kasvukautensa jälkeen kuivuu niille sijoilleen ja varistaa siemenensä hangelle. Talventörröttäjäihminen istuu keittiön pöydän ja ikkunan ääressä kuin transsissa, järsii joulusta jääneitä piparkakkuja, tuijottaa lintulautaa ja toivoo vierailijoita. Sinne, minne on siemenensä eli omassa tapauksessani maapähkinät, auringonkukansiemenet ja kauranjyvät varistanut.

Lintujen talviruokinta on Suomessa ilahduttavan aktiivista. Kylmyydessä sinnitteleviä pikkulintuja säälitään aivan oikein perustein, mutta muita nälkäisiä ruokinta-automaateille ei sitten toivotakaan. Jotkut eivät halua pitopöytänsä äärelle oravaa, toiset vieroksuvat kaniineja ja kolmannet kammoavat pienempiä jyrsijöitä.

Oma lintulautapolitiikkani on absoluuttisen liberaali: kaikki nälkäiset ja viluiset pikku olennot ovat tervetulleita syömään. Jos Ossi-orava rohmuaa kaiken tarjolla olevan liian nopeasti, pitää vain käydä lisäämässä einestä riittävän usein. Täältä villahuopien ja kuumien teekuppien ääreltä se on pieni askare, mutta ruokintapaikalla käyvälle eläimelle kenties koko eloonjäämisen edellytys.

PS. Porukalla lintuja tarkkaillaan jälleen 30.–31.1.2016 järjestettävässä pihabongaustapahtumassa! Lue lisää pihabongauksesta.

X