Miten ja miksi tämä valtava ruokahävikki oikein syntyy?
Teksti:
Jenni Haukio

Kuluttajaliitto kumppaneineen kampanjoi toissa viikolla ruokahävikin vähentämisen ja ruoan arvostamisen puolesta. ”Hävikkiviikon” tarkoituksena oli kannustaa yksittäisiä kotitalouksia ja organisaatioita kiinnittämään huomiota siihen, kuinka paljon ruokaa päätyy roskikseen. Ja sinnehän sitä kertyy runsaasti, jopa noin 10–15 prosenttia kaikesta kulutetusta ruuasta. Noin 335–460 miljoonaa kiloa vuodessa!

 

Miten ja miksi tämä valtava ruokahävikki oikein syntyy? MTT:n mukaan kotitalouksissa heitetään useimmiten pois leipää, tuoreita hedelmiä, vihanneksia ja juureksia. Syynä on se, että ruokaa yksin- kertaisesti valmistetaan liikaa. Toisaalta suuri osa yksin asuvista, joiden määrä kasvaa Suomessa jatkuvasti, kokee kaupan pakkauskokojen olevan liian suuria yhden hengen kulutukseen.

 

Lisäksi tulevat ”parasta ennen”- ja ”viimeinen käyttöpäivä” -merkinnät, joita molempia noudatetaan usein orjallisesti, päivän tarkkuudella. Siitäkin huolimatta, että parasta ennen on vähimmäissäilyvyysaika elintarvikkeelle, joka yleensä on käyttökelpoinen vielä päiväyksen jälkeenkin. Viimeinen käyttöpäivä puolestaan merkitään herkästi pilaantuviin tuotteisiin, ja sitä onkin syytä noudattaa.

 

Osa ruokahävikistä syntynee siitä, että parasta ennen -merkintä sekoitetaan viimeiseen käyttöpäivään. Tähän olen itsekin syyllistynyt. Isoäitien vanhat opit siitä, että nenää käyttämällä kyllä aistii, mikä on syömäkelpoista, ovat steriiliyttä ihannoivassa nykymaailmassa painuneet unholaan.

 

Yltäkylläisyyden keskeltä on ruokaa helppo heittää roskiin. Tutkimukset osoittavat, että mitä enemmän kotitaloudella on rahaa käytettävissä, sitä enemmän hävikkiä syntyy. Jos järkevä ja säästeliäs rahankäyttö ruokakaupassa ei motivoi tarpeeksi, kannattaa muistaa myös hävikin ekologiset seuraukset. Kotitalouksista roskiin päätyvä ruokajäte Suomessa vastaa noin 100 000 henkilöauton hiilidioksidipäästöjä!

 

Syksyn satokausi on edelleen runsaimmillaan. Samalla kaatopaikoille valitettavasti kuskataan tonnikaupalla syömäkelpoista omenaa. Nykylapset tuskin enää tuntevat käsitettä ”omenavaras” mutta ei ole sekään tapa yleistynyt, että jaettaisiin omenoita ilmaiseksi vaikkapa ohikulkijoille. Askel omenahävikin vähentämiseksi voisi olla pystyttää omenarikkaalle kotipihalle kyltti ”saa ottaa”. Ellei vanha viisaus ”omena päivässä pitää lääkärin loitolla” ole sekin jo siirtynyt katoavaa kansanviisautta -osastolle, löytyy terveellisille ompuille varmasti tyytyväisiä ottajia!

X