Jenni Haukio pohtii katteettomien lupausten hintaa: ”Pahinta on, jos luottamuksen menettää lapsi, jonka usko aikuisen hyvyyteen on luonnostaan pohjatonta”

Eräs yhteiskuntamme suurimmista vahvuuksista on se luottamus, jota me kansalaisina tunnemme toinen toisiamme kohtaan arjessa, työssä, vapaa-ajalla ja velvollisuuksissa.

Kun on jo päiväkodin hiekkalaatikolta asti kasvettu yhdessä kotitaustoihin katsomatta ja käyty sama peruskoulu, on samalla opittu myös ymmärtämään erilaisuutta. Oivallettu, että vaikka kaikki eivät saakaan elämänpolulleen yhtä edullisia lähtökohtia, voivat he silti menestyä yhtä hyvin niin koulumaailmassa kuin työelämässäkin.

Tasa-arvoiset mahdollisuudet ja yhdessä jaetut sukupolvikokemukset synnyttävät luottamusta kanssaihmisiin.

Luottamus luo myös turvallisuudentunnetta, joka kaikesta huolimatta valitettavasti on suomalaisten keskuudessa heikentynyt.

Kuten niin monessa muussakin asiassa, olemme turvallisuudessa maailman kärkeä, mutta huolestuttaviakin enteitä on ilmassa. Syrjäytymisen ja huono-osaisuuden ohella turvallisuusuhaksi koetaan muun muassa sosiaalisessa mediassa ja netissä nopeasti leviävä valheellinen tieto.

Eurobarometrin mukaan suomalaiset pitävät maamme suurimpina ongelmina terveys- ja sosiaaliturvan tilannetta, työttömyyttä ja valtionvelkaa.

Henkilökohtaisesti koettu luottamus tai epäluottamus kytkeytyy ennen kaikkea kokemukseen oman arjen turvallisuudesta tai turvattomuudesta.

Jos ei kykene luottamaan itseensä, on vaikea luottaa keneenkään muuhunkaan – saati sitten järjestelmään. Luottamussuhteeseen liittyy aina eräänlainen oman haavoittuvaisuutensa paljastaminen.

Jo lapsena leikkiessä ei taaksepäin uskaltanut kaatua, ellei varmuudella luottanut siihen, joka kiinni lupasi ottaa.

Luottamuksen menettäminen on suuri vahinko, koska menetettyä luottamusta on äärimmäisen vaikea voittaa takaisin. Kenties juuri siksi tavataan sanoa, että luottamuksen voi menettää vain kerran.

Moni kykenee olemaan armollisempi ja antaa anteeksi kerran tai toisenkin, mutta aina se ei vain ole mahdollista, koska panoksena on ainutkertaisia asioita.

Pahinta on, jos luottamuksen menettää lapsi, jonka usko aikuisen hyvyyteen on luonnostaan pohjatonta.

Hyvä tahto johtaa helposti sellaisten lupausten tekemiseen, joita ei sitten kykenekään täyttämään. Sitä haluaisi olla täydellinen lähimmäinen, auttaa kaikessa ja tarjota muille palveluksia ja tukea.

Siksi toisinaan tulee luvanneeksi sellaistakin, mikä lopulta jää täyttämättä. Samalla tulee tahtomattaan murentaneeksi luottamussuhdetta, joka kerran katketessaan ei välttämättä enää koskaan korjaannu.

Siksi luottamusta ylläpitäessä on arjessa tärkeää välttää katteettomien lupausten tekemistä. Sanottu ei vielä ole tehty, vaikka sillä hetkeksi hyvän mielen aikaansaisikin.