Jenni Haukio puntaroi sukupuolittuneiden termien käyttöä: ”Toivottavasti tulevienkin vuosikymmenten Suomessa saa yhä sanoa isänmaa”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Jenni Haukio: Saako sanoa isänmaa?
© Toivo Grönroos / SKOY
"Kaikenlainen sukupuoleen kohdistuva yleistävä, alistava tai halventava kielenkäyttö on aina yksiselitteisesti väärin", Jenni Haukio kirjoittaa Seuran kolumnissa.

Erilaisten termien sukupuolisidonnaisuudet ovat viime vuosina keskusteluttaneet laajasti, herättäen intohimoisia mielipiteitä niin puolesta kuin myös vastaan.

Onko 2020-luvulla sopivaa enää puhua vaikkapa palo-, tai lakimiehistä? Loukkaavatko tällaiset nimikkeet naispuolisia ammattikunnan edustajia? Antavatko ne lapsille vääriä mielikuvia siitä, mitkä ammatit ”kuuluvat” millekin sukupuolelle?

Toisaalta, miksi tällaisia tittelisanoja pitäisi tulkita sukupuoleen liittyvinä kannanottoina, kun niiden varsinainen tarkoitus on kertoa henkilön koulutuksesta? Eikö ”mies” näissä tapauksissa paremminkin viittaa yleisesti ottaen toimihenkilöön, sukupuolesta riippumatta?

Keskustelussa sukupuolivärittyneestä kielestä ei ole helppoja vastauksia, on vain vaikeita kysymyksiä. Ihmisten herkkyys pahoittaa mielensä vaihtelee aivan kuten heidän niin sanottu henkilökohtaisen alueensa. Kun puhutaan vaikkapa kaikenlaisesta sedittelystä, tädittelystä, tytöttelystä ja pojittelusta liikutaan ammattinimikkeitä henkilökohtaisemmalle alueelle. Naispuolista juristia tytöttely loukannee herkemmin kuin yleisen sananparren termi ”lakimies”, vaikka jokainen yksilö kokee kielen omista lähtökohdistaan riippuen omakohtaisesti eikä yleistäminen ole mahdollista.

Yleistämiseen liittyen, suomalaisia luonnehditaan usein Tuomas Kyrön menestyskirjoista soveltaen ”mielensäpahoittajien kansaksi”, jossa varmasti on jonkin verran perää, mutta jonkin verran myös pötyä, asiaa pohtivan huumorintajusta riippuen.

Vakavasti ottaen sukupuolivärittyneen kielen vaikutuksissa ei ole kyse loukkaantumisesta vaan yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon yksilökohtaisesta kokemuksesta. Siksi aihetta ei tule mitätöidä humorisoimalla. Kaikenlainen sukupuoleen kohdistuva yleistävä, alistava tai halventava kielenkäyttö on aina yksiselitteisesti väärin.

Olen jännityksellä odottanut, milloin sukupuolivärittyneestä kielestä käytävä keskustelu ulottuu itselleni läheisen termin ”isänmaa” ruotimiseen. Erikoistuneemmissa piireissä kysymystä on varmasti käsitelty jo pitkään, mutta suuren yleisön tietoisuudessa ”isänmaa” -sanan käyttöön ei ole näkyvämmin puututtu. Isänmaa – äidinkieli, on joku kenties tasapainottavasti joskus muistuttanut.

Mutta: isänmaa on oiva esimerkki sanasta, joka ei varmaankaan enemmistölle tuo mieleen isää – tai ylipäätään ketään miespuolista hahmoa – vaan jotain aivan muuta.
Tuohon sanaan kiteytyy niin valtavan syvällisiä merkityksiä, että tuntuisi todelliselta harha-askeleelta, jos sen käyttöä ryhdyttäisiin leimaamaan sukupuolisyrjiväksi.

Siispä: toivottavasti tulevienkin vuosikymmenten Suomessa saa yhä sanoa isänmaa. Sana, jonka sisälle mahtuvat niin isät, äidit, isoäidit kuin myös isoisät – sukupolvien ketjussa, yhteisen tulevaisuutemme puolesta työtä tehden, välittäen ja rakastaen.

X