Jenni Haukio: Sata lintua, sata kalaa

Luonto on monelle elämyksellinen ja esteettinen ympäristö, jonka kauneudesta nauttii, vaikkei oikeastaan edes tietäisi, mitä tarkalleen ottaen ympärillään näkee. Luonto ihmeineen ottaa avosylin vastaan jokaisen sitä kohti pyrkivän, tietomäärästä riippumatta – luonnossa ei tarvitse päteä tai suorittaa, voi vain olla ja ihastella. Silti on jokseenkin huolestuttavaa, että suurin osa ihmisistä tunnistaa nykyään enää vain kaikkein yleisimmät kasvi- ja eläinlajit. Jos niitäkään. Joillekin kaupunkilaisille lehmät ja lampaatkin ovat jo tänä päivänä eksotiikkaa.

Runoilija Tommy Tabermannin sanoin: ”Älä sano lintu kuin lintu, sano pääskynen tai haukka. Älä sano kukka kuin kukka, sano keltavuokko, anemone, ranunculoides ja kissankello.” Viisaasti ja oivaltavasti kirjoitettu. Kun linnut ovat ”vain lintuja” ja kukat ”vain kukkia”, heikkenee ymmärrys luonnon monimuotoisuudesta väistämättä. Sitä, mistä ei edes tiedä, ei osaa välttämättä arvostaa. Sellaista, mille ei osaa edes antaa nimeä, ei yhtä herkästi osaa suojella kuin täsmällisesti tunnettua ja yksilöityä lajia.

BirdLife Suomi kannustaa suomalaisia parhaillaan opettelemaan 100 lintulajin tunnistamisen. Suomessa on havaittu yli 470 lajia, joista pesiviä on 250, joten haaste sadan siivekkään tunnistamisesta on toki työläs mutta täysin realistinen. Koska olen itse jo vuosien ajan ollut kiinnostunut linnuista ja yrittänyt kirjoja lukemalla oppia niistä lisää, otin haasteen vastaan innokkaasti. Kun lajeja opettelee pari kerrallaan, ei muisti joudu liian koville. Ensimmäisenä kampanjan nettisivuilla esitellyt sini- ja talitiainen olivat sentään tuttuja. Pihabongaustapahtumassa tammikuun lopulla havaitsen toivottavasti myös sellaisia lajeja, joita en entuudestaan tunne.

Vuosien varrella olen halunnut oppia tunnistamaan myös kalalajeja. Vaikka kaikki maailman tieto tänä päivänä näennäisesti tuntuukin löytyvän netistä, olen niin vanhanaikainen ihminen, että arvostan perinteistä yleissivistystä. Sitä, että jotkut perustiedot sentään vielä löytyvät päästäkin, vaikka Google kulkeekin taskussa mukana kaikkialle. Suomen vesillä on tavattu kaikkiaan yli 100 kalalajia. Kalojen tunnistamisen opettelussa kirjat ovat luonnollisesti välttämättömiä, kaloja kun ei yhtä helposti pääse näkemään kuin lintuja tai vaikkapa sieniä. Tietokirjallisuudella on monia korvaamattomia tehtäviä.

Vanhempani ja isovanhempieni ikäluokat keräsivät vielä kasveja viehättäviin kasvioihinsa, joita Suomen vinteiltä ja varastoista varmasti löytyy vielä vuosikymmenten ajan. On upeaa selailla näitä omien sukulaisten kauan sitten keräämiä kansioita, joissa kunkin kasvin latinankielinen nimi on kirjoitettu kaunokirjaimin ja kasvin löytöpaikasta ja -ajasta on kirjattu tarkat tiedot. Miksi? Koska jokainen kerätty kasvilaji on koettu niin arvokkaaksi, että se on haluttu oppia tunnistamaan. Luonto ei ole havaitsemisen ja tuntemisen arvoinen vain yhtenä massiivisena kokonaisuutena, vaan yksittäiset kasvi- ja eläinlajit ovat itsessään arvokkaita elementtejä, joista jokaisella on oma tärkeä roolinsa ekosysteemissä.