Sieni-Kallen osviitta

Ensimmäinen suomenkielinen sienikirja ilmestyi jo vuonna 1863, vapaaherra Eduard Hisingerin kirjoittamana.
Jenni Haukio
Jenni Haukio 23.9.2016 20:07

Kukapa ei keltavahveroa tunnistaisi, mutta kuinka moni tietää, miltä näyttävät pistehimmihiippo, nuijamalikka, kalpeajuurekas, äikävalmuska tai koppelokääpä?

Lintuharrastajat voivat oppia kaikki Suomessa tavattavat lintulajit, mutta sieniasiantuntijoiden mukaan se, joka väittää tuntevansa kaikki maan sienet, valehtelee. Lajeja on nimittäin yli 2 000, mutta uusia tulokkaita löydetään… kuin sieniä sateella.

Sienten nimet ovat kuin Aku Ankan kielellistä ilotulitusta rapsakkaimmillaan. Nimet juontavat juurensa vanhaan kansanperinteeseen, joka vaihteli paikkakunnittain. Suomen Sieniseuran julkaisema sienten nimistöluettelo lienee yhtä värikästä luettavaa kuin syksyisen metsän tuhannet eri sävyt. Sienten nimiin perehtyminen on hauskaa aina – mutta ajankohtaista juuri nyt. Lämmin toukokuu ja sateinen suvi petasivat mainion sienisesongin. Korvasienistä toukokuussa käynnistynyt kausi jatkuu aina pitkälle marraskuuhun, jolloin suppilovahverot edelleen odottavat poimijaansa.

Ensimmäinen suomenkielinen sienikirja ilmestyi jo vuonna 1863, vapaaherra Eduard Hisingerin kirjoittamana: Sienikirja – Sieni-Kallen osviitta tuntemaan ja käyttämään syötäviä sieniä. Teoksella oli merkittävä vaikutus sienten statuksen kohoamiseen ”sianruoasta” aina herrasväen pitopöytien herkuksi. Sienten laajamittaisemmassa tunnistamisessa on sitä vastoin edelleen työsarkaa.

Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomen noin paristasadasta ruokasienestä eniten käytetään vain alle kymmentä lajiketta. Miksi emme opiskele uusia sienilajeja – metsät kun ovat pullollaan erinomaista syötävää?

Pääsyy lienee jo lapsena mieleen iskostetussa tosiasiassa joidenkin sienten myrkyllisyydestä. Ei pidä edes koskea, ellei aukottomasti tiedä, mistä lajista on kyse. Juuri näin sen tuleekin mennä. Silti on sääli, ettei sienilajien runsaudensarveen uskalleta täysillä uppoutua, kun myrkkysienten pelko jarruttaa tiedonhankkimisen intoa.

Punakärpässieni lienee myrkkysienistämme kaikkein tunnetuin, vaikkei se suinkaan ole niistä vaarallisin. Harva tulee koskaan ajatelleeksi, miksi tämä ”klassikkosieni” kantaa nimessään kärpästä. Selitys piilee siinä, että kyseistä sientä on aikoinaan käytetty kärpäsmyrkkynä. Soseeksi survotun sienimössön päälle siroteltiin sokeria ja ansan houkuttelemat hyönteiset tuupertuivat nestettä nautittuaan hengettöminä pöydälle. Siksi Carl von Linné antoi sienelle nimen Amanita muscaria – punakärpässieni.

Keskustelu