Joonas Nordman äimistyi näytelmäkritiikistä: ”Nais- ja mieskuvaa kritisoidessa on muistettava kohtuus”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Joonas Nordman
Seuran kolumnisti Joonas Nordman. © Tommi Tuomi / Otavamedia
"On päivänselvää, että tapoja olla nainen on nykyään enemmän kuin lähes vuosisata sitten. Aivan kuten myös tapoja olla mies", Joonas Nordman kirjoittaa Seuran kolumnissa.

Kävin katsomassa Arthur Millerin kirjoittaman Kauppamatkustajan kuoleman Suomen Kansallisteatterissa. 70-vuotiaan tekstin tärkeimmät teemat, perhesuhteet ja työelämän raadollisuus, tuntuivat edelleen harvinaisen ajankohtaisilta.

Minulla ei ole tapana lukea elokuva- tai teatteriarvosteluja etukäteen, joten kaivoin mielenkiinnosta esiin, mitä Helsingin Sanomat oli pitämästäni näytelmästä joulukuussa kirjoittanut. Kävi ilmi, että minulta oli mennyt täysin ohi tekstin kammottava ja vanhentunut naiskuva, minkä vuoksi näytelmässä ei lukemani perusteella ollutkaan juuri mitään hyvää. Lehden kriitikko Sanna Kangasniemi päätyi toteamaan, ”onko tätä Millerin näytelmää enää mitään syytä esittää?”

Pelästyin, olenko nykyään niin puusilmäinen katsoja, etten tajunnut moista omin päin. No en tietenkään ole. Hesarin kritiikki oli kultturisodan tuoksinnassa ammuttu harhalaukaus.

Olisin hyvin varovainen vaatimaan minkään kulttuurituotteen pannaan laittamista. Varsinkin, kun kyseisessä näytelmässä ei ole kyse sen pahemmasta kuin isistä ja pojista.

Mistä päästäänkin seuraavaan ihmetyksen aiheeseen: saako ensisijaisesti miehistä kertovassa tarinassa naiset olla sivuosassa. Mielestäni saavat.

Toimittajaa kiukuttivat näytelmän keskeisten nuorukaisten naissuhteet; naiset olivat heille pelkkää hetken huvia. Nuoret naisethan eivät koskaan suhtautuisi miehiin niin. Ei kun hetkinen.

Kauppamatkustajan kuolemassa perheen äiti ja vaimo yrittää hallita kotona kytevää kaaosta ja toimia miehensä ja poikiensa välissä tulkkina, kunnes hänenkin mittansa tulee täyteen. Uskottava ja tunnistettava ihmistyyppi, joka Kangasniemen mielestä oli kuitenkin ohut ja yksipuolinen, eikä siinä ollut mitään näyteltävää.

Uusia mies- ja erityisesti naiskuvia tarvitaan, mutta…

On päivänselvää, että tapoja olla nainen on nykyään enemmän kuin lähes vuosisata sitten. Aivan kuten myös tapoja olla mies. Uusia mies- ja erityisesti naiskuvia tarvitaan peilaamaan kehittyvää maailmaa, mutta perkeleiden tahallinen näkeminen sielläkin, missä niitä ei ole, hämmentää ja luo tarpeetonta vastakkainasettelua. Elämästä tulee raskasta, jos taiteessa esitettäviä sosiaalisia normeja valvotaan lakikirja kädessä.

Aleksis Kiven Seitsemän Veljestä täytti tässä kuussa 150 vuotta. Samalla on käyty hyvää keskustelua siitä, miten Kiven keskenään eriluontoisista hahmoista jokainen voi löytää itsensä. Siis jokainen ihminen, ei vain jokainen mies.

Tällaista avomielistä tulkintaa toivoisi laajemminkin. Itselläni ei ole minkäänlaisia ongelmia samastua naishahmoihin, jos heidän maailmankuva tai elämäntilanne sattuvat koskettamaan. Kauppamatkustaja Willy Lomanin ja hänen puolisonsa Lindan voi nähdä tässä ajassa enemmän ihmiskuvina kuin sukupuolensa edustajina, jos niin tahtoo.

Mikäli lähdemme kieltämään eri teoksia, Kauppamatkustajan kuoleman kanssa romukoppaan lentää myös Minna Canthin Työmiehen vaimo. Sen mieskuva on vanhentuneempi kuin Millerin naiskuva.

Lue kaikki Joonas Nordmanin kolumnit tästä. 

X