Ex-toimittaja Joonas Nordmanin likaiset tunnustukset: ”Raflaava sisältö ei aina syntynyt seuraamuksitta”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Joonas Nordman
Seuran kolumnisti Joonas Nordman. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Joonas Nordman paljastaa Seuran kolumnissa, mikä on ollut hänen uutispäällikköuransa typerin päätös, ja minkä vuoksi mies myös linnoittautui: "En poistunut kotoa pariin päivään."

Viime aikoina olen antanut haastatteluja pian alkavasta keskusteluohjelmastani. Mieleeni ovat palanneet vauhdikkaat vuodet 2008–2012, jolloin itse työskentelin Iltalehdessä. Raflaava sisältö ei aina syntynyt seuraamuksitta.

Ensimmäisenä kesänä juontaja–tanssija Marco Bjurströmin haastattelu päättyi mielipahaan. Kysyin Bjurströmiltä, kuuluuko häneen kesäänsä rakkautta, mihin hän vastasi arvoituksellisesti, että ”ainahan elämässä on rakkautta”.

Leivoin tämän juttuun mukaan, mutta tarkistusvaiheessa herra pyysi sen poistamista. Tein kuten hän pyysi. Tämä oli aikaa paljon ennen kuin hänet nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa kumppaninsa kanssa. Jostain syystä toimitusjärjestelmästä oli tietämättäni kaivettukin alkuperäinen versio, joka päätyi lehteen. Kannessa komeili ”Bjurströmin rakkauden kesä”.

Ei ollut kovin mukavaa maata krapulassa ja kuunnella Bjurströmin huutoa puhelimessa.

Neljästä kysymyksestä raflaava sisältö aukeamalle

Kesällä 2009 tein syväluotaavan henkilöhaastattelun Jenni Haukiosta, jonka tuore puoliso Sauli Niinistö oli eduskunnan puhemies. Näin Haukion Suomi-Areenassa, väentungoksessa, poistumassa keskustelutilaisuudesta. Änkesin hänen viereensä, esittäydyin nopeasti ja aloin nauhuri ojossa kysellä kuulumisia. Hivenen hämmentynyt Haukio vastaili kohteliaasti mutta lyhyesti.

Ehdin kysyä neljä kysymystä, joiden perusteella runoilin aukeaman jutun kuin Runeberg. Seuraavana päivänä lööpissä ja kannessa mainostettiin, että lehdessä on Haukion ERIKOISHAASTATTELU.

Mari Kiviniemestä puolestaan tuli seuraavana vuonna keskustan puheenjohtaja ja pääministeri. Koska Kiviniemi oli haluton antamaan haastattelua lehdelle, hänestä leivottiin henkilöjuttu arkiston ja muiden ihmisten haastattelujen perusteella.

Monen sivun kokonaisuudessa yksi juttu otsikoitiin ”Marin toinen puoli”. Siinä kerrottiin asioita, joita suuri yleisö ei hänestä tiennyt. Kuvituksena oli takaapäin otettu kuva kotelomekossa portaita ylös nousevasta Kiviniemestä. Kuvaa ja otsikkoa oli valitsemassa myös naispuolinen esimieheni. Tasa-arvoasioista vastannut ministeri Stefan Wallin (rkp) syytti lehteä esineellistämisestä.

Keskustelu kuitenkin tyrehtyi, kun häneltä kysyttiin, miksei hän ollut reagoinut keväällä pääministeri Matti Vanhasesta (kesk.) julkaistuun juttuun, jonka kuvissa hän nousee kuumasta lähteestä, ja jossa ihailtiin tämän ylävartaloa.

”En poistunut kotoa pariin päivään”

Viimeisinä vuosina pääsin myös esimiestehtäviin. Syksyllä 2010 arvuuteltiin loton jättipotin voittajaa. Eräs pohjalaisnuorukainen onnistui vakuuttamaan hyväuskoisen toimittajan, joka teki ”lottovoittajan” haastattelun.

Sen jälkeen tuore toimituspäällikkö ja kokematon uutispäällikkö (minä) tekivät uransa typerimmän päätöksen ja laittoivat jutun sinisilmäisesti lehteen.

Uutiskiima muuttui naurunalaiseksi heti seuraavana päivänä. ”Teekkaripilan” tehnyt ”voittaja” sanoi pitävänsä kuponkia kirjahyllyssä, vaikka voittajarivi oli pelattu netissä.
En poistunut kotoa pariin päivään.

Lue Joonas Nordmanin kaikki kolumnit täältä.

X