Joonas Nordman kummaksuu pääministerin milleniaaleille antamaa talkookäskyä: ”Lapsettomuus on yksi normaali muiden joukossa – syitä sen taustalla ymmärretään laajasti”

Toimittaja Pekka Juntti kirjoitti Ylen verkkokolumnissaan (10.11.2019) vanhemmuuden ihanuudesta otsikolla ”Jokaisen tulisi kasvattaa lapsi”. Tämä kolmen lapsen isä kertoi laajasti, miten jälkikasvu on tehnyt hänestä paremman ja kypsemmän ihmisen kaikessa.

Hän ampui yksi toisensa jälkeen alas ”tekosyyt”, joiden perusteella jotkut suomalaiset eivät hanki lapsia. Yhteenveto oli, että minun kaltaiseni päälle kolmekymppiset, lapsettomat ”milleniaalit”, joiden spermalle ja kohdulle nykyinen pääministeri on antanut jopa talkookäskyn, ovat lapsettomia silkkaa itsekkyyttään.

Juntin kirjoitus oli mainio keskustelunherättäjä ja omiaan saamaan vauvan nyrkin kokoisen herneen menemään nenärööriä pitkin keuhkoihin asti.

Edesmennyt isoisäni oli minun ikäisenä jo nelilapsisen suurperheen isä. Niin olisin ehkä itsekin ollut, sillä aika oli toinen. Nykyään lapsettomuus on yksi normaali muiden joukossa, ja syitä sen taustalla ymmärretään laajasti. Joillakin ne ovat kivuliaita.

Maailmassa, jossa meille jatkuvasti kerrotaan, minkä näköinen, kokoinen ja minkälainen työntekijä, puoliso, ilmastosoturi, humanisti ja ihminen sinun pitäisi olla ja mitä ruokavaliota sinun kannattaisi noudattaa, on päivänselvää, että myös hyvälle vanhemmuudelle on asetettu kovat vaatimukset.

Tässä kohtaa sanotaan aina, että ”ei kukaan sitä aluksi osaa, kyllä sen homman siinä lapsen kanssa sitten oppii”.

Itse en haluaisi esimerkiksi sellaisen lentokoneen kyytiin, jonka kapteeni on hetkeä aikaisemmin sanonut, että ”mulla on tästä todella epävarma olo”. Ja sitten tsempattaisiin, että ”kaikilla on, kyllä sen siinä lentäessä sitten oppii”.

Itselläni lapsettomuuteen liittyy itsekkyyttä enemmän pelko ja huoli siitä, onko minusta kasvattajaksi. Mitä jos lapsesta tulee narkkari, psykopaatti tai muuten vain onneton, enkä pysty pelastamaan häntä.

Jos lapsen taas hankkii hyödykkeeksi, jonka avulla kasvaa itse ihmisenä, on se mielestäni melkoinen itsekkyyden huippu. Niin ja eihän sitä lasta ihan kenen kanssa tahansa kannata tehdä. Jo pelkästään sen lapsen edun vuoksi.

Yhden ihmisen talouksia on enenevässä määrin, ja ihmiset suhtautuvat kumppanin valintaan ja perheen perustamiseen harkitummin. Voiko heitä siitä syyttää?

Aikana, jona meitä läksytetään talouskurista ja moni tuskailee usean pätkätyön ikeessä tai jopa köyhyysrajalla, on mielestäni ymmärrettävää, että osa katsoo lompakkoonsa ennen kuin tekee lisääntymispäätöksen.

Kuten Junttikin kolumnissaan kirjoitti, Suomi ja etenkin maailma on jo täynnä apua tarvitsevia lapsia. Adoptio on hieno ja vähän mainostettu vaihtoehto. Voisihan haikara lentää naistenklinikan sijaan toiselta puolelta maapalloakin.

Maamme rakennemuutos ei kuitenkaan saa olla painostuskeino lapsen hankkimiselle. Lapsen pitäisi aina olla rakkauden hedelmä, ja kuka tietää, ehkä minullakin on sellainen jonain päivänä.

Lue myös: Kaikki eivät halua lapsia – Miksi vapaaehtoisesti lapsettomia arvostellaan?