Suuret kriisit herättävät tasaisin väliajoin kaikenikäiset – Joonas Nordman: ”Ovatko kolmekymppiset nykyajan hylätty sukupolvi?”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Joonas Nordman
Seuran kolumnisti Joonas Nordman. © Tommi Tuomi / Otavamedia
”Väistämätön työnteon murros ahdistaa eniten kolmekymppisiä, mutta se luo myös mahdollisuuksia”, Joonas Nordman kirjoittaa kolumnissaan.

Vuonna 1987 syntynyt toimittaja Emil Elo kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissaan (13.3.2021), miten hän edustaa hylättyä sukupolvea, joka ei ole saanut kaikkea sitä mitä aiemmat, ja miten sekä nykyisyys että tulevaisuus tuntuvat synkiltä.

Elo nostaa esiin hyviä huomioita, kuten huoltosuhteen muuttumisen. Vanhemmatkin ikäluokat ovat kauhistelleet nuorten aikuisten pirstaleista työelämää sekä käsistä karanneita asumiskustannuksia.

Olen vuoden vanhempi Eloa, mutta en yhdy hänen mielipiteeseensä. Sen ajoitus tuntuu hiukan tyylittömältä. Katastrofielokuvissakin käy niin, että kun juomavesi loppuu, ryhdytään etsimään syyllisiä, vaikka pitäisi pelata yhteen.

Elo kirjoittaa ikäluokastaan, että ”yhden vuoden aikana syntyneistä peräti 20 000 oli jo 25-vuotiaana turvautunut mielenterveyslääkkeisiin.”

Arvelen, että mielenterveyspalveluihin hakeudutaan, koska niitä on nyt tarjolla enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Suurille ikäluokille ei nuoruudessa mainostettu terapiassa käyntiä, koska sellaista ei ollut.

Tarvetta oli sitäkin enemmän. Lääkityksen ansiosta myös maamme itsemurhaluvut on saatu laskemaan.

Elon mukaan ”huonosti voivien luku on vain lisääntynyt, kun vuoden 2008 kriisi ei koskaan ennättänyt edes kääntyä nousuksi ennen uutta mahalaskua”. En tiedä, miten Suomi olisi edes voinut ennustaa Yhdysvalloista tuolloin alkaneen taantuman.

Kolmekymppiset ja kotimaan itseisarvo

Suuret kriisit herättävät tasaisin väliajoin kaikenikäiset, kun lämpimässä linnunmaidossa on kellitty riittävän pitkään. Väistämätön työnteon murros ahdistaa eniten kolmekymppisiä, mutta se luo myös mahdollisuuksia. Ihmiskunta ei olisi selvinnyt tähän asti, jos sillä ei olisi kykyä sopeutua ja selättää muutokset.

Kotimaa onkin Emil Elon mielestä muuttunut hänen ikäisilleen abstraktiksi. ”Suomi ei nimittäin ole pitänyt meistä niin hyvää huolta kuin aikaisemmista sukupolvista, eikä Suomi ole meille enää mikään itseisarvo”, hän kirjoittaa.

Väitänpä, että esimerkiksi ilmainen koulutus ja terveydenhoito ovat parantuneet ikäpolvi ikäpolvelta. Ja jos nämä eväät antanut maa ei ole kolmekymppisille itseisarvo, miksi heidän pitäisi olla sitä maalle?

Tässä kohtaa jokainen voi siteerata päässään sitä John F. Kennedyn kuuluisaa lausetta.

Meidän pitäisi olla huolissamme 2000-luvun alussa syntyneistä, joista uhkaa koronan vuoksi tulla kadotettu sukupolvi. Eristyksen vuoksi he jäävät vaille elintärkeitä sosiaalisia sukupolvikokemuksia ja uusia ihmissuhteita. Nämä ikäluokat kokevat yksinäisyyden tällä hetkellä paljon kollektiivisemmin kuin minun ja Elon sukupolvi 1990-luvun laman.

Toivottavasti sosiaalipoliittisen tiekartan suunnittelu tämän varalle on jo hyvässä vauhdissa. Muuten nykynuoret kysyvät jonain päivänä ihan aiheellisesti samaa kuin Elo: miksi Suomi ei pitänyt meistä huolta?

Lue kaikki Joonas Nordmanin kolumnit tästä.

Lue myös: Tilastokeskus: Kun opinnot venyvät kolmekymppiseksi asti, lapsia ei hankita entiseen tahtiin

vastavalmistuneet kolmekymppiset

Talouden pitää olla kunnossa, ennen kuin vastavalmistunut kolmekymppinen ryhtyy perustamaan perhettä. © iStock

X