Some ei ole Joonas Nordmanin arjen peili - Valintaansa hän joutuu selittämään kuin muut juomattomuuttaan: ”Somettomuuden ansiosta koen olevani vapaampi ajattelemaan”
”Somettomuutta joutuu selittämään samaan tapaan kuin juomattomuutta tai kirkkoon kuulumista”, Joonas Nordman kirjoittaa Seuran kolumnissa.
Seuran kolumnisti Joonas Nordman.
Minulla ei ole Twitter-tiliä, enkä ole Facebookissa tai Instagramissa. Somettomuutta joutuu selittämään samaan tapaan kuin juomattomuutta tai kirkkoon kuulumista.
Poistuin Facebookista vuonna 2011, vaikka toki kaikki tietoni ja kuvani ovat siellä edelleen, profiili on vain sammunut. Myönnän, että minulla on tili salanimellä, jota kukaan ei tiedä, eikä minulla ole kavereita. Twitteriä käyn lukemassa pysyäkseni kärryillä siitä, kuinka sekaisin monet täysin fiksunoloiset ihmiset ovat.
Kuvavetoinen Instagram näyttää olevan tällä hetkellä kaikkein suosituin ja ahdistavin jakokanava. Minulla on vaikeuksia kiinnostua edes itse jokapäiväisistä tekemisistäni, joten vaikea uskoa, miksi joku muu jaksaisi niistä innostua.
Kyse ei ole siitä, että olen henkisesti lähes eläkeläinen, ja selkäni fyysisesti haudan partaalla, vaan ensisijaisesti vapauden tunteesta.
1990-luvulla ala-asteikäisenä aloin fanittaa amerikkalaista Frendit-televisiosarjaa ja sen näyttelijöitä. Jos halusin nähdä heistä kuvan, piti bongata Ärrältä Suosikki-lehti, jonka keskiaukeamalla oli ryhmästä juliste.
Jos halusin tietää, millaisia ihmisiä näyttelijät ovat siviilissä, piti ostaa tv-lehti, jossa oli aiheesta ”jättipaketti” eli toisin sanoen kymmenen riviä tekstiä per naama.
Informaatio oli suunnilleen tasoa ”tämän ja tämän lempiruoka”. Mutta siitä minulla ei ollut mitään käryä, mitä he ajattelevat juuri sillä hetkellä.
Nykyään voi käydä keskustelua somen kommenttikentässä vaikka Barack Obaman kanssa.
On totta kai hienoa, että sosiaalinen media pienentää etäisyyksiä ja tuo ihmiset lähemmäs toisiaan, mutta jos minulla olisi ollut mahdollisuus 11-vuotiaana nähdä ja kommentoida Frendit-tähti Matthew Perryn elämää, olisin järkyttynyt.
Minulle olisi valjennut hänen alkoholi-, ja lääkeriippuvuutensa, jotka sittemmin ovat olleet varsin auliisti esillä miehen sometileillä. Faneilta sataa tukea, mutta he luovat myös paineita. Kerro lisää! Ole kiinnostava!
Yleisin vaihtoehto on tietenkin esitellä elämänsä somessa täysin epätodellisena. Vastikään eräs suomalainen tosi-tv-tähti paljasti, miten hän instakuvissaan joi samppanjaa, vaikka hänellä ei ollut edes luottotietoja.
Vastareaktiona tälle ilmiölle jotkut julkaisevat itsestään kuvapareja ”käsiteltyinä” ja aitoina. Mutta mitä ihmeellistä siinä on, että ihminen näyttää meikit naamassa eriltä kuin vastaheränneenä.
Somettomuuden ansiosta koen olevani vapaampi ajattelemaan. Koska en tiedä someraivoista, en ole mielipidevaikuttajien vietävissä saati sopulina somemyllyssä, josta en ole ehtinyt edes muodostaa lopullista mielipidettä.
Saan olla kuin Juhani Ahon romaanihahmo Matti, joka on kuullut rautatiestä, mutta ei tiedä mikä se on.
Tänä kaiken jakamisen aikana yksityisyys tuntuu harvinaiselta herkulta. Väitän, että jonain päivänä yksityisyys tulee vielä muotiin. Mutta miten olla yksityinen sen jälkeen, kun on jo kertonut kaiken?