Vaihtokauppatalkoisiin, heti! – Joonas Nordman: ”Näin saataisiin aikaan vastuullisia kompromisseja ja aitoa yhteistyön henkeä, jolla Suomi on ennenkin nostettu suosta”

”Maamme tuskaisen taloustilanteen ja Jaakonsaaren perinnön hengessä ehdotan Suomeen uudenlaista politiikan teon tapaa, eräänlaisia vaihtokauppatalkoita”, Joonas Nordman kirjoittaa kolumnissaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Seuran kolumnisti Joonas Nordman.

”Maamme tuskaisen taloustilanteen ja Jaakonsaaren perinnön hengessä ehdotan Suomeen uudenlaista politiikan teon tapaa, eräänlaisia vaihtokauppatalkoita”, Joonas Nordman kirjoittaa kolumnissaan.
Teksti: Joonas Nordman

Lapsilisien verottaminen, työttömyysturvan reipas leikkaaminen, opintotuen muuttaminen harkinnanvaraiseksi sekä asuntolainojen korkojen verovähennyksestä luopuminen. Siinä varsin oikeistolaisen tuoksuinen lista toimia, joilla taloutta tasapainotetaan.

Nämä olivat vain muutamia ehdotuksia, jotka syntyivät 26 vuotta sitten demaripoliitikko Liisa Jaakonsaaren kynästä. SDP oli tuolloin oppositiossa, ja Jaakonsaaren mukaan hänen puolueensa joutuisi tekemään nuo toimet, jos se päätyisi vuoden 1995 vaalien jälkeen hallitukseen.

Nyky-Suomessa tuollaisen ulostulon jälkeen voisi olla varma, että vasemmistopuolue päätyy jatkamaan oppositiossa ja vieläpä entistä synkemmissä kannatusluvuissa. Tuolloin, ihme kyllä, SDP voitti vaalit ja Jaakonsaari valittiin työministeriksi. Olivatko äänestäjät 1990-luvulla ”vastuullisempia”? Vai oliko aika niin kurja, että he ymmärsivät näiden rajujen toimenpiteiden toteutuvan, olivatpa demarit hallituksessa vai ei.

Suuresti arvostamani Jaakonsaari toimi kaikkia politiikan sääntöjä vastaan. Hän kertoi rehellisesti, mitä on tehtävä, vaikka se ottaakin kipeää, ja hän uskalsi sanoa sen vieläpä ennen vaaleja. Nyt vaaleista on yli vuosi, eikä ole vieläkään oikein selvää, mitä kivuliaita talouspäätöksiä nykyinen Sanna Marinin hallitus aikoo tehdä. Sillä niitä olisi tehtävä ilman koronaakin.

Vaihtokauppatalkoisiin Jaakonsaaren perinnön hengessä

Tavallisen ihmisen elämässä teemme jatkuvasti päätöksiä, jotka tuottavat meille stressiä ja murhetta, mutta jotka on tehtävä, jotta elämä muuttuisi ennen pitkää paremmaksi. Oli kyse sitten elämäntaparemontista, kodin myymisestä tai erosta. Politiikassa säännöt ovat kuitenkin toiset. Siellä oikein tekeminen voi maksaa poliittisen uran.

Kovat leikkaustoimet ja säästökuurit on mielletty usein oikean laidan heiniksi, jotka eivät juuri kirpaise näiden puolueiden kannattajia, mutta mitä oikein tekemiseen tulee, ei perusturvan holtiton leikkaaminenkaan oikein ole.

Nyt politiikassa asenteet ovat kärjistyneet. Omaan poteroon mahtuu entistä jyrkemmin vain ydinporukka, joka ajaa selkeästi yhden viiteryhmän etuja.

Maamme tuskaisen taloustilanteen ja Jaakonsaaren perinnön hengessä ehdotan Suomeen uudenlaista politiikan teon tapaa, eräänlaisia vaihtokauppatalkoita.

Mitä jos jokaisen puolueen olisi yhden itselleen tärkeän asian ajamiseksi oltava valmis esittämään avoimesti myös yhden itsensä ja omien kannattajiensa kannalta huonon toimenpiteen, johon se olisi kuitenkin valmis?

Esimerkiksi: suurissa kaupungeissa otetaan käyttöön ruuhkamaksut, mutta polttoaineveroa ei nosteta. Tai ansiosidonnaisia työttömyyskorvauksia saisi pidempään, mutta irtisanomista helpotettaisiin.

Näin saataisiin aikaan vastuullisia kompromisseja ja aitoa yhteistyön henkeä, jolla Suomi on ennenkin nostettu suosta.

Lue kaikki Joonas Nordmanin kolumnit tästä.

Lue myös: Suomen pitkäaikaisin naispoliitikko Liisa Jaakonsaari räväyttää: ”Jos maltilliset puolueet epäonnistuvat, potin korjaavat äärioikeisto ja populismi”

Liisa Jaakonsaaren uralla oli poliittisiakin myrskyjä

Liisa Jaakonsaari varoittaa keksityistä poliittisista myrskyistä ja turhasta riitelystä: siitä potin korjaavat populistit ja äärioikeiston liikkeet. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

X