On karua, kun lapsi pelkää sodan syttyvän Suomessa

Putin on mursu. Yllätyin teini-ikäisen pojan spontaanista kommentista.

No, mitäs se nyt, kysyin. (Ei sillä, että olisin ollut pojan kanssa varsinaisesti eri mieltä, halusin kuulla lisää. Itse en ole kotona Putinia lasten kuullen haukkunut.)

No kun se hyökkää Suomeen. Siis Venäjä haluaa hyökätä Suomeen. Vähän myöhemmin tuli uusi keskustelu. Koulutehtävässä piti kertoa peloista. Vastaus oli Venäjä, Putin, sota. Kolmas keskustelu lähti kysymyksestä: jos Venäjä hyökkäis, menisitkö sä isä sotaan.

Taannoin juttelin kollegani kanssa. Hänellä oli samat kokemukset. Teini-ikäinen poika ottaa usein puheeksi Venäjän uhan. Hän on vihainen Putinille. Mielikuva on kyyninen: ne tulee tänne kuitenkin.

Väitän, että sodan pelko täyttää yllättävän suuren osan monen varhaisteinin mielenmaisemasta.

Tietysti nämä pojat ovat olleet herkässä iässä, asioiden tajuamisen kynnyksellä, kun Venäjä miehitti Krimin keväällä 2014. Se on heidän kohtalonsa, todellisuus, jossa he ovat kasvaneet. Pelon välähdykset kävivät tuolloin itselläkin mielessä.

Sittemmin tilanne on rauhoittunut. Asiantuntijat eivät ole sitä mieltä, että Venäjä olisi hyökkäämässä Suomeen.

Kaikkien lehtien lööpit eivät vain tätä seikkaa huomioi.

Kun Krimillä leimahti 2014, iltapäivälehdet julistivat tuomiopäivää: ”Yksi vahingonlaukaus riittää sotaan.” ”Viittä vaille sota.”

Ilmeisesti nuo lehdet myivät hyvin, sillä ainakin Ilta-Sanomat on sittemmin jatkanut lööppilietsonnan linjaa.

”Venäjän ohjukset uhkaavat Suomea”, huusi tämän vuoden helmikuussa Ilta-Sanomien kansi. Näin oli toki sanonut vain yksi ex-komentaja, ja uhkaaminenkaan ei ehkä ollut ihan akuuttia. Mutta kadulla kulkevalle teinille uhka on todellinen.

Onko lööppipelottelu oikein? Sen näemme tulevaisuudessa. Jos Venäjä hyökkää, pelottelu oli aiheellista. Jos ei, se oli turhaa ja taas meillä on yksi kriisin varjossa kasvanut sukupolvi. 1960-, 70- ja 80-luvuilla pelättiin atomipommia ja kylmän sodan roihahtamista kolmanneksi maailmansodaksi.

Itse synnyin 1975. En näitä pelkoja kokenut. No, ehkä pommisuojan tärkeydestä kerrostalossa puhuttiin vähän erikoisen paljon. Muuten oli sosialidemokraattisen rauhallista, eikä meillä oikeasti voinut tapahtua mitään.

On tietysti karua, että lapsi pelkää sotaa. Karua odottaa, olivatko ne lööpit aiheellisia vai eivät. Olen ajatellut, että tässä kohdassa aikuisen rooli on ehkä luvata jopa enemmän kuin oikeasti pystyisi edes lupaamaan.

Pidän yllä valoa, lapsille ja itselleni. Älä usko lööppejä. Ne kirjoitetaan, jotta lehteä myytäisiin.

Ja toki ajattelen, että journalistisesti väite ”Venäjä uhkaa Suomea” on niin kova, että sille pitäisi olla kovat todisteet. Mutta siitä en hirveästi puhu. Haluan ensin nähdä, olivatko lööpit oikeassa.