Kolumnisti Juha Kauppinen – ”2 000 kertaa ’Pese kädet!’ – Lapsi oppii toistamalla”

Juha Kauppinen
Juha Kauppinen 16.8.2016 10:48

Olin nuorena kireä isä. Suuria puutteitani oli se, että halusin nähdä lapsessa kehityksen nopeammin kuin se oli mahdollista, mieluiten heti. En käsittänyt sitä, että lasten opettaminen ja kasvattaminen on todella, todella, pitkän jänteen toimintaa, jossa kehityksen näkee usein vasta vuosien mittakaavassa.

Yksi oivalluksen hetkistä liittyi käsien pesuun.

Kuten monissa perheissä, meilläkin on ollut tapana opettaa lapsille, että kädet pitää pestä, kun tulee kotiin ulkoa tai naapurista tai kun tulee ruokapöytään. Muistan, kun esikoiseni oppi tekemään tämän käskemättä. Se tapahtui neljä–viisi-vuotiaana. Kun sanoin ”pese kädet” pojan tullessa ulkoa, kuului vastaus ”pesin jo”. Vakoilin ja huomasin, että poika todella pesee kädet käskemättä.

Tein laskutoimituksen. (Olen melko kehno matematiikassa, ja luultavasti tarvitsin laskutoimitukseen silloinkin laskinta.) Huomasin, että poikaa oli kehotettu noin 2 000 kertaa pesemään kädet, ennen kuin se tapahtui kehottamatta. (Jos käskyä oli toistettu kolmisen vuotta pari kertaa päivässä, se teki 2 190 kertaa.)

Ajattelin hämmentyneenä: Ehkä kasvattaminen ei olekaan sitä, että käsken jotain tapahtuvaksi ja oletan sen tapahtuvan nyt tai seuraavalla kerralla, vaan sitä, että puhun tärkeinä pitämistäni taidoista ja asioista vuosia, ja lopulta tapahtuu oppimista, pikku hiljaa.

Tätä lapsilta oppimaani asiaa viljelen valmentaessani paria junioreiden salibandyjoukkuetta. Istutan pelillisiä ajatuksia, puhun niistä usein. Lopulta, vuosien päästä, huomaan pelaajien yksi kerrallaan oppivan niitä.

Esimerkki tästä on vaikkapa ohje ”syötä ja liiku”, joka pätee kaikkiin maalintekopeleihin. Se tarkoittaa, että pelaajan pitää liikkua itse, kun on syöttänyt pallon. Tämä on vaikeaa, koska se on epäluonnollista. Luonnollista on jäädä syötön jälkeen paikoilleen katsomaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tuloksena on seisovaa peliä, jota on vaikea muuttaa nopeasti muuksi.

Jos sen sijaan puhuu pelaajille vuosia siitä, että oman syötön jälkeen on hyvä liikkua, näin alkaa lopulta tapahtua, ja tuloksena on yksinkertaiselta vaikuttavaa, nopeaa salibandya, jonka opetteluun on kulunut vuosia.

No, perusluonnettani tämä ei ole muuttanut. Olen yhä kiivas, usein kärsimätön, ja luultavasti pelaajiani (tai lapsiani) naurattaa, jos he lukevat tämän. He muistavat varmasti tuskastumiseni paremmin kuin ne 2 000 kertaa, jotka olen puhunut syöttämisestä ja liikkumisesta.

Mutta uskon, että ihminen voi muuttua, oppia tekemään asioita paremmin, perusluonteensa heikkouksien vastaisesti. Ja kun näin tapahtuu, se on voimakas kokemus. Uudesta tottumuksesta voi tulla elämänmotto. Pikku hiljaa. Sitä hoen mielessäni useita kertoja päivässä. Pienet asiat eivät tapahtu nopeasti, vaan pikku hiljaa vuosien saatossa.

FB_logo   Jaa juttu Facebookissa

Twitter_icon   Jaa juttu Twitterissä

Seura_Logo

  Tilaa Seura

Keskustelu