Teksti: Kolumnisti Juha Kauppinen: Tämän opin Lauri markkaselta

Katselin koripallokoostetta aamulla. Lauri Markkanen oli taas iskenyt yöllä karmean määrän pisteitä tarunhohtoisessa NBA-sarjassa. Olen Markkas-fani. Hänen otteensa ovat sykähdyttävää katseltavaa.

Mutta, äänetöntä koostetta katsellessani, näin yhtäkkiä pelin uusin silmin. Se oli vain koripalloa. Isot miehet juoksivat ja heittivät palloa renkaaseen. Tämä on varmasti tuttua: joku suomalainen saavuttaa jotain, saa Nobelin, laulaa Metropolitan-oopperassa, pelaa NBA:ssa. Pääsemme mukaan hurmokseen. Mutta sitten, olen pannut merkille, hohto katoaa. Jokin, mikä oli ennen unenomaisen etäistä, onkin nyt lähellä, ulottuvilla. Ai joku suomalainenkin pärjää siellä, ei se sitten ollutkaan yliluonnollista.

Huuma Markkasen ympärillä laantuu. Suuri yleisö tottuu hänen menestykseensä. Asiantuntijat toki yrittävät paheksua ja toistella, kuinka ”meillä ei ehkä ihan täysin ymmärretä Markkasen suuruutta, sitä kuinka kova sarja on kyseessä.”

Meillä ei ymmärretä Litmasen suuruutta. Meillä ei ymmärretä Selänteen suuruutta. Eihän meillä ikinä ymmärretä minkään suuruutta, jos asiantuntijoilta kysytään. Ja ehkä he ovat oikeassa. Täysin hakoteillä, mutta tavallaan oikeassa. Onhan Markkasen menestys komea juttu! Mutta ydin on muualla. Ydin on mielestäni tuossa latteudessa, paradoksaalista kyllä. Ennustan, että Markkasen kone ei hyydy, jos hän pysyy terveenä. Hän toki ”elää unelmaansa”, mutta en usko, että hän pelaa saavuttaakseen asioita. Se on hänelle vain koripalloa, epäilen. Helppoa ja selittämättömällä tavalla kiehtovaa.

Kun katsoo Litmasta, Selännettä ja Markkasta, kun perehtyy kestomenestyjiin missä tahansa lajissa, millä tahansa alalla, oleellista tuntuu olevan se, että he keskittyvät tekemiseen. Uskon, että jos keskittyy menestyksen tavoitteluun, onnistumisesta tulee ailahtelevaa. Keskittymällä tekemiseen saavuttaa tasaisuuden, jatkuvan menestymisen – olettaen tietysti, että on riittävän hyvä.

Olen omissa valmentajanpuuhissani koettanut oppia näiltä huipuilta. Koetan aina, kaikissa tilanteissa, kääntää valmennettavieni keskittymisen vain tekemiseen, konkreettisiin asioihin, joita pelaaja voi tehdä. Ei pisteisiin, voittoihin, tunnetta huokuviin asetelmiin, vaan tekemiseen. Tämä tuntuu johtavan tasaisiin suorituksiin.

Olen päivä päivältä vakuuttuneempi siitä, että onnistuminen ja tasapaino ammatillisessa elämässä, urheilussa, kirjoittamisessa, missä tahansa, tulee tekemiseen keskittymisen kautta. Tutkin sitä, kuinka teen jonkin asian. Harjoittelen sitä asiaa. Vaadin itseltäni suorituksen, jossa keskityn vain tekemiseen. Unohdan tavoitteet ja saavutukset. Joten tuo koripallokooste: se oli latteudessaan kiehtova. Tärkeintä, mitä voin oppia Markkaselta.

X