Mukaloukkaantumisia, tahallisia väärinkäsityksiä – positiivisuus on suomalaisille vaikeaa

Juha Kauppinen
Juha Kauppinen 15.4.2016 21:00

Mediaa syytetään kielteisyydestä. Yhtä suuri vaiva se tuntuu olevan sosiaaliselle medialle.

Nordean veroparatiisisotkut, Ylen rahoituksen ”niistäminen”, persujen törttöily, Nokia irtisanomiset, MTV:n yt-neuvottelut – sosiaalinen media vatkaa joka päivä kattiloittain puuroa, jossa aineksina ovat tuohtumus ja näppäryyteen pyrkivä sarkasmi.

Itsekin lähden tähän välillä mukaan. Juuri silloin huomaan kaikkein selvimmin, että se ei riitä olemassaolon sisällöksi. Tulee ontto olo.

Lisäksi Facebookin palstoja ja Twitteriä täyttävät tietysti loputtomat keskusteluketjut, joissa aikuiset ihmiset käsittävät tahallaan väärin, mukaloukkaantuvat ja iskevät toisiaan mahdollisimman kipeästi löydettyään jonkun vasta-argumenteista heikkouksia.

Pahantahtoisuuteen ei sorruta, vaan sitä haetaan.

Jos joskus jätän somen, syynä on tähän kaikkeen liittyvä muka-älyllisyys.

Somen kuplassa positiivisuutta pidetään keinotekoisena. Myönteisyys on naurettavaa, tosiasioita väistelevää ja se yhdistetään hölmöyteen ja yksinkertaisuuteen. Tämä kolumnikin on herkullista riistaa nokkelikoille: taas yksi hyväuskoisuuden apostoli? Herää pelle!

Positiivisuus on sotkettu jopa puoluepolitiikkaan: kokoomus korvamerkkasi itselleen positiivisuuden nokkelien viestintäasiantuntijoiden avulla Jyrki Kataisen aikana. Samoja latuja on jatkanut Alexander Stubb. Tälle on paljon naureskeltukin, eikä siinä mitään, naurettavaahan se onkin, päälleliimattu ”fantastisuus”. Harmillinen on refleksinomainen tulkinta siitä, että positiivisuus tarkoittaisi automaattisesti sitä, että joku on kokoomuslainen.

Näinhän ei ole.

Luin kauan sitten Robert McLiam Wilsonin kirjan Eureka Street, Belfast. Kirja kertoo kolmikymppisistä kaveruksista etsimässä elämäänsä IRA:n pommien runtelemassa Pohjois-Irlannissa. Lukiessani tajusin ensi kerran onnellisuuden tärkeän ominaisuuden: se pystyy elämään ja selviytymään missä tahansa. Kirjassa, terrorismin pelon sävyttämillä kaduilla, koetaan aitoa onnea, pieninä tuokioina, mutta kuitenkin.

Melko varmasti sitä koetaan myös maanjäristysten, sisällissotien tai ruoanpuutteen keskellä huomattavasti useammin kuin kuvittelemme. Ihmiset kokevat iloa ja toiveikkuutta maissa ja kaupungeissa, joissa poikkeustilasta on tullut pysyvä.

Eikä se ole teeskentelyä.

Positiivisuutta ei keksitty helsinkiläisessä mainostoimistossa yhtä puoluetta varten, eikä se ole synonyymi idiotismille.

Jos aikoo jäädä odottamaan oikeata hetkeä myönteisille ajatuksille, se ei tule koskaan. Aina on jotain. Aina voi sanoa, että positiivisuus on teeskentelyä, koska reaalimaailmassa asiat ovat huonosti.

Tiedän riskin, joka tähän kirjoitukseen liittyy. ”Helppohan sinun on sanoa, kokeilisit itse työttömyyttä.”

Mutta onni on mahdollista kaikille. Sen on pakko olla.

Keskustelu