Susien pelko kertoo nykyihmisen todellisuudentajun puutteesta

Hämeenlinnan keskustan tuntumassa nähtiin taannoin pari sutta. Havainto vaikutti luotettavalta. Susia liikkuu lähikunnissakin.Kotoani on susien havaitsemispaikkaan noin kaksi kilometriä. Välissä on omakotialuetta.

Uutisen kertoivat Hämeen Sanomat ja Yle Häme. Luin jutut ja mietin, mitä tämä tarkoittaa. No, koska olen biologi, ja jonkin verran perehtynyt eläinten käyttäytymiseen, ajattelin: tämä ei tarkoita mitään, sudet olivat todennäköisesti läpikulkumatkalla (samaa sanoi riistapäällikkö jutuissa).

Mutta lapset nyt ainakin hätääntyvät, ajattelin, ja mainitsin susista kokeeksi aamiaispöydässä. Ei mitään. Murorinkulat jatkoivat matkaansa kohti suuta. Silmät pysyivät ummessa.

No yleisönosasto viimeistään roihusi susikauhua? Ei. Jokin juttu Rengosta (Hämeenlinnan osa), jossa myös oli nähty susia. Koulukuljetuksia järjestetään, kertoi rehtori rauhallisesti. Ei hysteriaa.

Mitä ihmettä? Hämeenlinna on Suomen 14:ksi suurin kunta. Sen keskustan ohi jolkottaa susia, eikä kukaan kauhistele? Ovatko ihmiset tulossa järkiinsä?

Kerran kysyin appiukoltani, oliko hänen lapsuudenmaisemissaan (savolainen pikkukylä, 50 kilometriä Kuopiosta) susia.

Kyllä oli, appi vastasi. Silloin tällöin nähtiin, joku näki jäljet ja niin pois päin. No mitä niistä ajateltiin, kysyin.

”No tuota tuota, annahan olla”, appi sanoi. ”Ei mittään.”

Älkää käsittäkö väärin: susi ei ole metsän koira.

Se on petoeläin, ja jos jokin tietty susi tai lauma alkaa pyöriä taajamassa tiiviisti ja säännöllisesti, ne on pakko poistaa, koska se tarkoittaa, että ennemmin tai myöhemmin ne alkavat myös etsiä ruokansa pihapiireistä.

Mutta nämä sudet tulivat ja menivät. Syytä hysteriaan ei ollut, eikä sitä ilmennyt.

Näin ei ole kaikkialla. Joillain paikkakunnilla susipelko on kiehutettu järjettömiin mittoihin. Resepti on helppo. Ihminen ei tunne sutta. Ihmisellä on hyvä mielikuvitus. Ihminen kuvittelee, että susi hyökkää. Ripaus metsästäjien legendaa murisevista ja ahdistelevista susista, ja soppa on valmis.

Mutta keittäjän tämäkin keitto vaatii. Hämeenlinnan tapausta voi tulkita niin, että kun kukaan ei lietso susipelkoa, sitä ei esiinny. Ihmisillä on muutakin tekemistä.

Ja näin on hyvä, sillä susi pelkää tavallisesti ihmistä. Se ei ole samalla tavalla arvaamaton kuin esimerkiksi pentujen kanssa liikkuva karhu. Koiran voi toki menettää metsällä susien suuhun, ja se on tragedia. Mutta se ei kuulu tähän.

Susikauhu kertoo todellisuudentajun puutteesta ja nykyihmisen halusta kontrolloida kaikkea. Elämän pitäisi olla harmaa putki, jossa ei ole yllätyksiä.

Susi voi aiheuttaa ihmiselle vahingon, mutta sen todennäköisyys on äärimmäisen pieni. Susi ei ole tappanut Suomessa ihmistä 150:een vuoteen ja niin edelleen. Kuten tiedetään.

Hämeenlinnalaiset todistivat, että viileä suhtautuminen susiin on mahdollista. Jospa tämä epidemia leviäisi muuallekin?