Juha Vuorinen kohtasi syntistä hyväntekeväisyyttä Amsterdamin kupeessa – Entä jos humalasalko kompuroi ilotalosta suoraan kappeliin?
Jo pelkkä ajatuskin dippailemisesta maksullisissa naisissa entisessä varattomien mummujen asuntolassa kuulostaa iljettävältä, kirjoittaa Seuran kolumnisti Juha Vuorinen.
Juha Vuorinen on kirjailija, radioääni, kolumnisti ja suurperheen isukki.
Kuluneena kesänä huristelin Hollannissa, kun kyyditsin jo toisenkin jälkeläisemme muuttorojuja hänen uuteen opiskelumaahansa. Väistin Amsterdamin turistikaaoksen ja käytin kaiken liikenevän aikani tutustumalla uusiin paikkoihin.
Yksi mieleenpainuvimmista oli kymmenen minuutin junamatkan päässä Amsterdamista sijaitseva Haarlem, joka paljastui melkoiseksi mestaksi. Sen mukaan on nimetty myös legendaarinen New Yorkin Harlem. Hollannin Haarlemissa eivät gangsterit ja pilviveikot pörränneet, vaan se vaikutti pikemminkin varakkaamman väen Westendiltä.
En kuitenkaan sännännyt selailemaan paikallisia verokalentereita, sillä kaiken kiinnostukseni hotkaisi kaupunkiin liittyvä historiallinen hyväntekeväisyyshanke.
Apua kovaosaisille
Hofjet olivat yhteisen sisäpihan ympärille rakennettuja pienistä taloista tai asunnoista koostuvia historiallisia asuinyhteisöjä, joiden alkuperäinen tarkoitus oli tarjota asumista erityisesti yksineläville kovaosaisille naisille.
Ellen olisi kuullut hofjien historian ulottuvan 1100-luvulle asti ja olevan merkittävä osa Alankomaiden kulttuuriperintöä, olisin voinut erehtyä kuvittelemaan hommaa someajan tykkäysten pyydystämisjipoksi.
Sen sijaan sain kuulla kyyneleet silmiin tirskauttavasta jalomielisyydestä: edelleen jotkut ylläpitävät tätä kaunista ideaa testamenttaamalla omaisuutensa köyhien ja vanhojen ihmisten asuttamiseen.
Ihan oma kappeli
Vanhaan hyvään aikaan hofjessa asuminen oli pääsääntöisesti maksutonta ja sitä pidettiinkin etuoikeutena. Lahjoittajilla oli kuitenkin oma siveellinen lehmänsä ojassa. Asukkaiden tuli käyttäytyä korostetun hyveellisesti, mikä tarkoitti esimerkiksi säännöllistä kirkossa ramppaamista.
Monella hofjella olikin oma kappeli, jolla varmistettiin asukkaiden vaivaton pääsy kirkonmenoihin.
Toinen ja pikemminkin riparilaisille sopiva sääntö määräsi hätistämään vieraat pihalle iltakymmenen jälkeen. Ja jos asukas halusi jäädä yöksi muualle, se oli mahdollista vain hoitokunnan luvalla. Jos tuohon aikaan olisi ollut lankapuhelimia, niin eiköhän niistäkin olisi revitty töpselit talteen turhan rimpauttelun estämiseksi.
Lue myös: Historiallinen Haarlem Amsterdamin kupeessa kävelee sydämeen
Hyväntekeväisyyslaitos muuttui bordelliksi
Vaikka monet nykyajan hofjet eivät ole enää perinteisessä mielessä hyväntekeväisyyslaitoksia, niiden perintö elää edelleen. Ne tarjoavat kohtuuhintaista asumista, yhteisöllisyyttä ja historiallista arvoa, ja monilla niistä on edelleen sosiaalinen ulottuvuus, joka heijastaa niiden alkuperäistä tarkoitusta. Paitsi yksi.
Haarlemin entinen Begijnhof toimii kuulemma nykyään bordellina.
Jo pelkkä ajatuskin dippailemisesta maksullisissa naisissa entisessä varattomien mummujen asuntolassa kuulostaa iljettävältä. Puhumattakaan siitä, että joku pussinsa juuri tyhjentänyt humalasalko kompuroi ilotalosta päästyään erehdyksessä suoraan pihalla olevan kappelin ovesta sisään eikä tajua eksyneensä hyväntekeväisyydellä pystytettyyn Herran huoneeseen.