Kaari Utrio ehdottaa maakauppoja: ”Myydään pois pohjoispuolinen osa paitsi Oulu – Maalla asuvat juntit voidaan antaa kaupanpäällisiksi”

”Myymällä kaksi kolmasosaa Suomesta kaikki ongelmat ratkeavat. Maa vaurastuu, ja kaikki kaupunkilaiset voivat maksaa yhä enemmän asunnoistaan.” Kaari Utrio kirjoittaa kolumnissaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki
"Myymällä kaksi kolmasosaa Suomesta kaikki ongelmat ratkeavat. Maa vaurastuu, ja kaikki kaupunkilaiset voivat maksaa yhä enemmän asunnoistaan." Kaari Utrio kirjoittaa kolumnissaan.
(Päivitetty: )
Teksti: Kaari Utrio

Kuuntelin radiokeskustelua uudesta taksilaista. Se astuu voimaan heinäkuussa. Asiantuntija kertoi lain vaikutuksista. Kävi ilmi, että taksien määrä suurissa kaupungeissa ilmeisesti lisääntyy. Mutta maaseutu on ongelma.

Valpastuin. Olen mummeli, asun maalla, en aja autoa ja käytän taksia paljon. Julkista liikennettä ei enää juuri ole.
Tiesin, että lain myötä taksien päivystys loppuu.

Mitä tämä tarkoittaa pienen ihmisen kannalta?

Jos nyrjäytän nilkkani, soitanko niihin kymmeneen taksinumeroon, jotka minun täytyy asentaa puhelimeeni entisen yhden päivystysnumeron sijaan? Entä jos kaikki taksit viettävät vapaa-aikaa puhelin suljettuna?

Liikkuvatko maaseudulla pian vain yksityisautot ja ambulanssit? Mitä asiantuntija suosittelee maaseudun taksitilanteeseen?

Ei mitään. Hän ohittaa ongelman. Maaseutu ei merkitse mitään.

Tarkistin väkilukuja. Pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa Turussa, Tampereella ja Oulussa asuu lähes pari miljoonaa ihmistä. Jos mukaan otetaan Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Pori, Seinäjoki ja Vaasa, päästään kahteen ja puoleen miljoonaan.

Jossain muualla asuu kolme miljoonaa suomalaista. Viime vuosina me kolme miljoonaa olemme saaneet kuulla kunniamme.

Jättäkää kotinne, sukunne ja ystävänne. Muuttakaa superkalliiseen lähiösäilykepurkkiin pääkaupunkiseudulla. Pankaa lapsenne kouluun sadan hengen opetusryhmään.

Tajutkaa jo, että elämän kauneus piilee betonissa, ei luonnossa. Ei ihminen omaa pihaa tarvitse. Eikä hiljaisuutta.

Moni alun perin juntti tekee parhaansa toteuttaakseen ultrakapitalismin taloudellisen kasvun raamattua kaupunkiparatiisissa.

Mutta koska kaikki eivät suostu nöyrtymään, minulla on ehdotus.

Leikataan Suomi poikki suunnilleen vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauhan rajaa pitkin. Myydään pois pohjoispuolinen osa paitsi Oulu. Sillä tavalla päästään vaivattomasti eroon turhista alueista.

Ruotsilla on harvaan asuttua lääniä tarpeeksi itsellään. Norjaakaan tuskin kiinnostaa. Maantieteellinen kokonaisuus on liian hankala.

Mutta Venäjä varmasti innostuisi. Suomi on luontevasti liitettävissä itäiseen imperiumiin kuten ennenkin, ja pääsy Pohjanlahdelle olisi Venäjälle bonus.

Maalla asuvat juntit voidaan antaa kaupanpäällisiksi. Suuri osa niistä on vanhoja ja hyödyttömiä.

Myymällä kaksi kolmasosaa Suomesta kaikki ongelmat ratkeavat.

Päästään eroon kestävyysvajeesta. Valtio saa huikean summan rahaa. Maa vaurastuu, ja kaikki kaupunkilaiset voivat maksaa yhä enemmän asunnoistaan.

X