”Keskustelu homoliitoista tuo mieleen keskiajan roomalaiskatolisen kirkon” – Selviääkö kirkko kriisistä rakkauden ja armon puolustajana?

Kirkon piiristä kuuluu jatkuvaa hälinää homoparien vihkimisestä. Ei käy, Raamattu kieltää. Mutta Raamattu hyväksyy moniavioisuuden. Saako kirkko siis vihkiä miehelle useampia rouvia? Keskustelu homoliitoista tuo mieleen keskiajan roomalaiskatolisen kirkon. Sillä oli pakkomielle hallita rautakourin ihmisten seksuaalisuutta.

Meillä on valtionkirkko ainutlaatuisine etuoikeuksineen. Yksi niistä on oikeus suorittaa merkittävä juridinen toimenpide, avioliittoon vihkiminen. Avioeroa kirkko ei voi myöntää.

Valtionkirkon tulee noudattaa eduskunnan säätämiä lakeja kuten kaikkien muidenkin. Valtionkirkon asiat kuuluvat jokaiselle, myös meille, jotka emme ole jäseniä.

Nuoruuteni kirkko oli tyly laitos. Se torui, syyllisti ja tuomitsi ihmisiä. Muistan Lohjan Vivamosta hämyisen tuvan. Lattialla teinitytöt itkivät polvillaan. Ei siinä huoneessa veriruskeita syntejä ollut muualla kuin komentajatädin mielikuvituksessa.

Istuin sivupenkillä, kastettu, konfirmoitu kapinallinen. Tunsin ääretöntä vastenmielisyyttä. Erosin kirkosta heti kun se oli mahdollista.

Muistan myös 1980-luvun taistelun naispappeuden ja sukunimilain puolesta. Ne kietoutuvat mielessäni yhteen, suunnilleen samanaikaiset tapahtumat, joissa miesvalta yritti epätoivoisesti pönkittää itseään niin kirkossa kuin perheessä.

Vihkimismetakka on sitä oudompi, kun kirkko on onnistunut viime vuosikymmeninä muuttamaan mielikuvan itsestään. Naispappeuden hyväksyttyään kirkko havahtui armoon ja rakkauteen. Siitä on kehittynyt instituutio, joka ylläpitää yhteiskunnan humaaneja arvoja.

Nykyistä kirkkoa arvostan. Tuen sitä kunhan naispappien syrjintä lopetetaan, mutta takaisin siihen en liity. Suhtaudun vakavasti uskontoon. Kun minulla ei ole uskoa, en voi kuulua yhteisöön, joka perustuu uskolle.

Kristillinen kirkko on vuosisadat ollut Suomen historian pysyvin ja merkittävin instituutio. Vieras matkaaja tietää, että joka pitäjässä kohoaa Jumalan huone ympärillään hoidettu puisto ja usein hautausmaa, aina kaunis ja rauhoittava paikka.

Kirkko keskellä kylää liittää meidät Eurooppaan. Saman pyhän paikan löydämme niin Roomasta kuin Utsjoelta. Vuosisadat siellä kokoontui väki kuulemaan Sanan lisäksi pitäjän kastetut, vihityt ja kuolleet, valtakunnan lait ja asetukset, pienet ja suuret uutiset. Kovasti toivon, että kirkko selviää tästä kriisistä rakkauden ja armon puolustajana.