Kaarina Hazard pohtii Teuvo Hakkaraisen osuutta EU:n parlamentissa: ”Emme me tahdo hänen ratkaisevan ongelmia, vaan lyövän ne rikki”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kaarina Hazard
Seuran kolumnisti Kaarina Hazard. © Tommi Tuomi / Otavamedia
"Tahdomme, että ummikko epädiplomaatti astuu hovin saleihin kuin Jeesus Jerusalemiin: näyttämään mistä kana kusee", Kaarina Hazard kirjoittaa Seuran kolumnissa.

Yleisradion A-studio kutsui eurovaaleja seuranneena maanantaina tuoreeltaan viisi parlamenttiin valittua ja ennestään tuttua poliitikkoa keskustelemaan tulevasta. Kun Heinäluoma, Niinistö, Pekkarinen ja Pietikäinen kävivät läpi EU:n haasteita, Teuvo Hakkarainen nojautui eteenpäin, katsoi silmiin ja jutteli pehmeällä äänellä.

Muut keskustelivat vaalituloksista eri jäsenmaissa ja esittivät punnittuja kantojaan Unkarin kohtalosta Euroopassa. Teuvo puolestaan oli saanut vieruskaverilta tietää milloin sinne Brysseliin oikein on määrä mennä. Keskustelun tuoksinassa hän vaikutti lapselta aikuisten joukossa.

Tätä ei pidä ymmärtää väärin: Jokaista voi rakastaa, kaikkia voi ihailla ja ketä tahansa fanittaa. Mutta mitä me oikein ajattelemme Teuvon Euroopan parlamentissa tulevina vuosina tekevän?

Voi olla, etteivät kymmenettuhannet Teuvolle äänensä antaneet odotakaan häneltä poliittisia tekoja. Ehkä riittää, että hän on paikalla, oleilee parlamentin korskeilla käytävillä. Ehkä hän värikkäine paitoineen on jonkinlainen yleisperformanssi, lahjaksi lähettämämme ite-taideteos. Siellä hän seisoo, kuin muistutuksena analogisesta ajasta, jolloin voima tarkoitti hevosvoimaa, eikä gigatavuja. Ehkä Teuvo on nostalgiaprojekti ja keskisormiprojekti: Mene Brysseliin näyttämään niille! Mutta kenelle? Ja mitä Teuvon pitäisi näyttää?

Teuvo Hakkaraisella ei ole koulutusta eikä kielitaitoa, eikä näemmä erityisen syvällistä käsitystä myöskään siitä, miten Euroopan unioni tai edes sen parlamentti toimii. Mutta nämä lie juuri hänen etujaan. Kouluttamattomalla sahuritaustallaan hän muistuttaa erästäkin puusepänpoikaa.

Kuten A-studion keskusteluun osallistunut ja ”kristillis-siveellistä” arvopohjaa kannattava Mauri Pekkarinenkin tietää, yhteinen elämämme perustuu jaetun taidon ja tiedon lisäksi myös yhteisiin uskomuksiin. Keskeisiä niistä ovat tarinat Jeesuksesta, joka käveli paljasjaloin, opetti yksinkertaisesti, kaatoi rahanvaihtajain pöydät ja saarnasi, että taivasten valtakunta on lastenkaltaisten.

Ehkä me näemmekin Teuvossa jonkinlaisen kristushahmon. Sellaisen, joka pelkällä paikalle saapumisellaan ratkaisee kaiken, tekee monimutkaisesta, fariseusten saastuttamasta ilmasta taas metsänraikasta, pelkällä omalla olemuksellaan tuo pelastuksen. Niin, ehkä se Raaseporin tai Riihimäen kokoinen väkimäärä, joka Teuvon parlamenttiin tahtoi, toivoo taivaallisen väliintulon lopulta ratkaisevan kaikki riidat – Teuvon näyttävän ”Brysselin kermaperseille” kuin Kristus konsanaan Pilatukselle.

Teuvo pelaa poliittisessa mielikuvituksessamme samaa paikkaa kuin niin moni ennen häntä. Emme me tahdo hänen ratkaisevan ongelmia, vaan lyövän ne rikki. Tahdomme, että ummikko epädiplomaatti astuu hovin saleihin kuin Jeesus Jerusalemiin: näyttämään mistä kana kusee ja se paikka, sehän on aina yksinkertainen ja suora.

X